Kuvat

Ukrainan kaksi UFO-valokuvaa

Silminnäkijä Ukrainan Izmailista raportoi, että UFO näyttäytyi kahdessa valokuvassa jotka otettiin kuuden sekunnin päässä toisistaan. Yhtään ääntä tai valoa ei havaittu elokuun 1. päivänä 2014 Mutual UFO Networkin (MUFON) raporttitietokantaan lähetetyssä tapauksessa.

 

Silminnäkijä astui parvekkeelle noin 6:31 aamulla heinäkuun 1. päivänä 2014, jolloin hän sai idean ottaa valokuvia taivaasta.

Silminnäkijä oli jättänyt liitteeksi viisi valokuvaa:  kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5. Esineen ympärillä on havaittavissa ilmanliikettä, kuin plasmaa.

Izmail on historiallinen kaupunki Tonavan varrella lounaisessa Ukrainassa. MUFON International tutkii tapausta.

Artikkelin julkaissut openminds.tv.

Kiina julkaissut kuvia avaruusolioiden tukikohdasta kuussa

Tohtori Michael Salla on vihjannut, että on olemassa Maan Ulkopuolinen Sotateollinen Kompleksi (MIEC), ja että avaruusolioiden agenda, joka toimii myös kuussa, on assimiloimassa maapalloa. Allaoleva kuva on yksi monista. Kuvan ottaneet kiinalaiset ovat näemmä vahvistaneet avaruusolentojen olemassaolon. Kiinalaiset ovat todennäköisesti olleet yhteydessä näihin olentoihin jo aiemmin.

Tämä selitäisi myös sen miksi niin monia radioteleskooppeja ollaan rakennettu ja yhä rakennetaan, ja siltikään signaaleja maan ulkopuolisesta elämästä ei ole raportoitu julkisuuteen.

 
Raportissa lukee:

Minulle lähetettiin valokuvia taholta, joka väittää Kiinan julkaisseen korkearesoluutioisia Chang’e-2 -kuuluotaimen ottamia valokuvia, joista selkeästi näkyy rakennuksia ja rakennelmia kuun pinnalla. Hän myös väittää NASAn tahallaan pommittaneen kuun tärkeitä alueita yrittäessään tuhota muinaisia artefakteja ja laitoksia. Vielä julkaisemattomista kuvista voi selkeästi nähdä ydinräjähdysten aikaansaamat kraaterit NASAn yrittäessä tuhota totuuden. Kiina on nopeasti siirtymässä kohti täydellistä UFO-paljastusta. Jos nämä kuvat todetaan aidoiksi, NASA tulisi asettaa vastuuseen väärennöksistä ja petoksesta. Kiina tulee julkaisemaan kaiken Chang’e-2:n datan ja kuvat tulevina viikkoina ja kuukausina. Toivokaamme tämän olevan uuden aikakauden alku.

 Lähde: The Canadian

Oletko koskaan miettinyt miksemme ole palanneet kuuhun uudestaan? Totuus on että NASA piilottelee meiltä erittäin pimeää salaisuutta.

Onko kuussa avaruusolioiden tukikohta? Yhä useampi astuu esiin tarinoiden kanssa, jotka saattavat osoittaa tämän olevan totta. Huhujen mukaan tukikohta on kuun pimeällä puolella, joka ei koskaan näy maahan.

Mietitkö koskaan miksi laskeutumiset kuuhun loppuivat ja miksemme ole yrittäneet rakentaa tukikohtaa kuuhun? Se vaikuttaa helpommalta idealta kuin kelluva avaruusasema jolla ei ole minkäänlaista pääsyä tarvikkeisiin tai raaka-aineisiin. NASAn astronautin Neil Armstrongin mukaan avaruusolennoilla on tukikohta kuussa, ja ne ovat sanoneet meille varsin suorin sanankääntein että meidän tulee poistua ja pysyä poissa kuusta!
Kuulostaako kaukaa haetulta? Milton Cooper, laivaston turvallisuusupseeri sanoo, että sen lisäksi että kuun tukikohta on olemassa, tiedustelupalveluyhteisö viittaa tukikohtaan nimellä ”Luna”, että kuussa on meneillään massiivinen kaivosoperaatio, ja että siellä säilytetään avaruusolentojen suurimpia emoaluksia pienempien ”lentävien lautasten” tehdessä retkiä maapallolle.
LUNA: Kuun pimeällä puolella oleva avaruusolentojen tukikohta. Apollon astronautit näkivät ja kuvasivat sen. Tukikohta, suurilla koneilla toteutettava kaivosoperaatio, ja erittäin suuri avaruusolentojen alus on kuvailtu havaintoraporteissa. — Milton Cooper

Artikkelin julkaissut UFO Mania.
 

Onko tämä maailman vanhin UFO-valokuva?

Jos katsot läheltä tätä stereskooppikuvaa, voit nähdä tumman, sikarinmuotoisen esineen joka näyttää lentävä pilvissä Washington-vuoren yllä.

Kuva ilmaantui eBay:n eräänä päivänä vuonna 2002. Se ostettiin 385 dollarin hintaan, ja pian se sai tittelin ”maailman vanhin UFO-valokuva”. Omistaja Samuel M. Sherman sanoi valokuvan olleen lähetetty tiedemiesten tutkittavaksi, tuloksien tullessa julkiseen tietoon.

Valokuva levisi internetissä kuin salama, UFO-sivustolta toiselle. Ryan Mullahy, UFO-tutkija ja kirjailija sekä NH UFO Research -verkkosivuston perustaja näki kuvan, mutta ei ollut vakuuttunut. ”Vaikka olinkin kuvasta viehättynyt, en uskonut sen olevan UFO.” Mullahy lähti määrittämään mitä kuvassa näkyi.

Hän sanoi tehneensä ”aitoa, klassista tutkimusta” UFO-raporteista määrittääkseen niiden aitouden jotta ihmiset voivat ottaa tapaukset vakavasti. ”Minulla ei yleensä ole tarvetta osoittaa tapausta todeksi tai epätodeksi. Etsin vain tietoa ja julkaisen löydökseni.”

Kun hän aloitti tutkimaan ”maailman vanhinta UFO-valokuvaa”, ainoa saatavilla oleva kuva oli matalaresoluutioinen, vahvasti rajattu versio internetistä.

Kuuden vuoden etsimisen jälkeen hän löysi tärkeän johtolangan: 2003 Weirs Times -sanomalehti julkaisi erään UFO-tutkijan, Kathy Brisendinen, artikkelin. Artikkeli kertoi stereokuvan valokuvaajien olevan Amos Clough ja Howard Kimball. Kuva oli otettu talvella 1870-71 meteorologisen tutkimusmatkan yhteydessä, joka myös tutki jääarkkitehtuuria.

Mullahy etsi tietoa tutkimusmatkasta ja löysi New Yorkin kirjastosta kopion alkuperäisestä korkearesoluutioisesta ja rajaamattomasta kuvasta (yllä) digitaalisesta kirjastosta muiden samasta sarjasta peräisin olevien kuvien kanssa. Tutkittuaan niitä lähemmin, hänen ensireaktionsa osoittautui oikeaksi. ”Esine kuvassa ei ole pilvessä, vaan vuorenrinteen pinnalla. Alkuperäisessä kuvassaa on selkeä raja vuoren pinnan ja taivaan välillä. Ruskea esine lepää, tai on kiinnitetty, vuorenhuipun lumella.” Hän sanoo esineen mahdollisesti olevan puinen mittatikku jolla mitataan lunta, mutta todellakaan se ei ole UFO.

”En väitä että olisin ratkaissut tapauksen”, Mullahy sanoo. ”Toiset ovat myös löytäneet palasia pelistä.” Mutta vaikka hän sanoo ottavansa UFOt vakavasti, hän toteaa: ”Olen onnellinen päästessäni eroon tapauksesta, joka selkeästi ei ollut uskottava, jotta voimme tarjota paremman kuvan siitä mikä sen oikea tarina on.”

Artikkelin julkaissut New Hampshire Magazine.

Vanhassa romanialaisessa seinämaalauksessa mahdollisesti UFO

 Israelilainen UFO-tutkimusjärjestö on julkaissut raportin koskien 1300-luvulta peräisin olevaa seinämaalausta eräässä kirkossa Romaniassa. Maalauksen kuvio saattaa kuvata UFOa. Se on samankaltainen eräiden muiden kuvioiden kanssa, joita on havaittu maalauksissa ja kolikoissa 3. vuosisadalta 1600-luvulle. Eräs UFO-tutkija kokee että kuvan esineet voivat saada kuitenkin maanläheisemmän selityksen.

Gillian Schechter ja Hannan Sabat Israelin UFO- ja ulkoavaruustutkimusjärjestöstä EURAsta sanovat saaneensa kuvan maalauksesta Catalina Bortalta. Borta otti kuvan vieraillessaan Biserica Manastirii -dominikaaniluostarissa Sighisoaran kaupungissa. Sighisoaran uskotaan olevan Vlad Seivästäjän, Draculan legendan inspiraation lähteen, syntymäkaupunki.

 

Possible-UFO-discovered-in-an-old-wall-painting-in-Romania02

Seinämaalaus kuvaa kiekonmuotoisen objektin rakennuksen yllä, josta nousee savua. Otsakkeessa lukee saksaksi ”Israel, hoffe auf den HERRN”, joka kääntyy ”Israel, pane toivosi Herraan”. EURA selittää tämän olevan lainaus Psalmista 130.

Maalaus on ilmeisesti hyin vanha, mutta on vaikea sanoa kuinka vanha. Luostarin rakennettiin sen verkkosivujen mukaan 1300-luvulla, mutta se tuhoutui ja uudelleenrakennettiin 1600-luvulla. EURA:n raportti huomauttaa myös, että he eivät ole varmoja kuka maalasi maalauksen ja milloin. Maalauksessa esiintyvä otsake viittaisi vuoden 1523 jälkeiseen aikaan, jolloin raamattu käännettiin saksaksi.

EURA huomauttaa myös, että maalaukseen ei viitata niin usein kun puhutaan UFO-tutkimuksesta taiteessa. Maalaus kuitenkin näyttää samanlaiselta kuin muut vastaavat kuvat, joiden UFO-tutkijat yleisesti uskovat kuvaavan taivaan ilmiöitä.

Eräs tällainen kuva on Prodigiorum Liberistä, joka oli Julius Obsequensin kirjoittama mysteeri-ilmiöitä käsittelevä  kirja. Kyseisen kuvan oletetaan kuvaavan auringonlaskun aikaan havaittua kappaletta, jonka oikealla puolella on ”suuri tulisäde”. Tämän näyn oletetaan tapahtuneen 98 eKr.

Kuva Prodigiorum Liberistä.
Kuva Prodigiorum Liberistä.

Ranskasta on löydetty 1600-luvulta peräisin olevia kolikoita, joissa on samanlainen pyöreä kappale. Eräät tutkijat uskovat näiden olevan kuvauksia Hesekielin pyörästä. Kuitenkin Marc Dantonio, MUFON-verkoston kuva- ja videomateriaalin pääanalyytikko, esittää toisen selityksen. Hän sanoo kilven muotoisten kappaleiden kuvissa olevan juuri niitä, sotakilpiä.

Dantonio tuli tähän tulokseen tutkiessaan 1600-luvun lopun Ranskaa. Hän havaitsi tämän ajan kilpien näyttävän juuri siltä kuin kuvassa. Lisäksi Ranskassa oli sisällissota 1680-luvulla, jossa alueellinen aatelisto korvattiin Ludvig XIV:n absoluuttisella monarkialla. Hän uskoo kilpien olevan sijoitettu kolikoihin kuvaamaan Ludvigin mahtia.

Coins from France called Jetons. These depict the shield images that are often believed to be UFOs.
Ranskalaisia Jeton-kolikoita. Näkyvissä on kuvat kilvistä, joiden uskotaan olevan UFOja.

Hän huomauttaa, että toisessa kolikossa nuolien voidaan nähdä satavan alas kilvelle kuin jousiampujan hyökkäyksessä. Hän tekee myös huomion, että joissain tapauksissa linjan voidaan nähdä lähtevän kilven keskeltä, jota useasti luullaan aluksesta lähteväksi valonsäteeksi. Dantonio kuitenkin selittää tämän olevan kilpeen kiinnitetyn metallipalan, jonka tehtävä on heijastaa nuolia.

Vaikka Dantonio sanoo objektin olevan kilpi, hän myöntää silti sen olevan mysteeri miksi ne ovat pilvissä tai tulossa pilvien keskeltä. Hän kirjoittaa:

”Erään tästä kolikosta nähtävillä olevan tarinan mukaan Jupiterin kilpi tippui maapallolle auttaakseen Numa Pompiliusta, Rooman toista kuningasta. Kilven sanottiin johtaneen heidät voittoon epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuitenkin on mielenkiintoista, että kilpi saapuu ylhäältä taivaasta. Oliko heidän kulttuurissaan yhteyksiä toispuoleisiin maailmoihin, joka on saanut asettamaan kilven taivaalle? Ehkäpä suojaa tai teknologiaa? Se on edelleen mysteeri.”

 

Artikkelin julkaissut ET Updates.