Videot

Valopallo jahtaa autoa Argentiinassa

Joulukuun 9. päivänä 2014 Argentiinan Capilla del Montessa nainen nimeltä Cele, joka oli lomalla 9 km päässä Argentinen vuorten kappelista, kuvasi kännykällään valopallon, joka seurasi häntä, auton perästä.

Vaikka tämä hieno video onkin kuvattu vuonna 2014, tämä ilmiö on silti jotain mitä ei tällä hetkellä ymmärretä.

Video on peräisin tunnetulta UFO-tutkijalta nimeltään Maussan, ja se on tekstitetty englanniksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Valoilmiö Venäjällä

Venäläinen valokuvaaja Zhiganov, joka alunperin suunnitteli ottavansa kuvia ystävistään kylvyssä Aptity-kaupungin taivaalla helottavat revontulet taustalla, muutti suunnitelmiaan kun hän havaitsi taivaalla omituisen ilmiön, joka selitettiin pystysuorana revontulena.

”Se oli ensimmäinen kerta kun olen nähnyt revontulen tuossa muodossa”, Zhiganov sanoi, mutta mietityttää että oliko tämä ilmiö jokin laser/plasmasäde, sillä se muuttui jättiläismäiseksi kirkkaaksi valopalloksi, joka liikkui pinnalla ennen katoamistaan.

Tässä on huikea video, päätä itse onko kyseessä pystysuora revontuli vaiko ei.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Oumuamuan kaltainen alus Google Sky:ssa

Ei ole ensimmäinen kerta kun massiivinen sikarinmuotoinen UFO havaitaan Google Sky:ssa tai teleskoopilla.

Tämän kappaleen on löytänyt TruthSeeker Google Sky:sta. Se muistuttaa suurta sikarinmuotoista alusta.

Sikarinmuotoinen alus on varsin samanlainen kuin kuuluisa Oumuamua. On mahdollista nähdä eräänlainen silta tämän aluksen päällä, ja suuri neliöhangaari tai telakoitumispaikka pienemmille aluksille UFOn alla.

Tämä löytö jälleen kerran vahvistaa sen, että tällaisia tähtienvälisia aluksia on olemassa.

Alus on 1400 metriä pitkä ja 120 metriä korkea, ja se löytyy seuraavista Google Sky:n koordinaateista: 2 41 32.38 7 53 16.51

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Avaruusolennot, lastikultit ja ihmiskunta

Kirjoittaja Joseph M. Irwin @CosmicEmbassy

Oletko kuullut lastikulteista? Se on yksi kaikkein kiinnostavimmista aiheista lähihistoriassa, ja sen merkitykset ovat massiiviset, erityisesti kun me kuljemme kohti tulevaisuutta ja Universumia. Tässä artikkelissa ja videossa kerron teille joitain super-uniikkeja ja arvokkaita perspektiivejä. Kerron teille mitä teidän tulee tietää lastikulteista ja miten ne liittyvät täysin koko Ihmiskokemukseen, sekä mahdollisesti sen ylikin.

Vaikka tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, lastikultin konsepti voi muuttua tärkeäksi kun halutaan ymmärtää historiaamme ja sitä miten me pääsemme eteenpäin kosmoksessa. Jos olet täysin untuvikko tässä asiassa, selvitän konseptia hieman. Ja jos tunnet jo aiheen, lisään ymmärrystäsi, niin että pääsemme kaikki seuraavalle ihmisevoluution asteelle.

Tämä on homman juoni: Asiat jotka ovat nykyään normaaleja, olivat uskomattomia vähän aikaa sitten, jopa se laite jolla luet tätä artikkelia. Jos joku menneisyydestä tulisi ja näkisi mitä teet nyt, katselemassa valaistua ruutua, heidän mielensä olisi puhallettu. Jos he tulisivat maailmaamme, he olisivat mykistettyjä, kaikki se mitä yhteiskunnassamme tällä hetkellä tapahtuu, kauppa, viihde, kaikki ihmisten monimuotoisuus, automme… Olet tottunut matkaamaan suuria matkoja verrattuna esi-isiimme, ja se on ”normaalia” sinulle. Näet kaikentyyppisiä ihmisiä, kaikkia rotuja usein, ja se on normaalia ja okei. Villin erilaisia kulttuureita ja jopa kieliä, tämä on kaikki nyt osa Maapallon yhtälöä. Erilaiset ihmiset ympäri maailmaa ja joskus samassa kaupungissa ja samassa rakennuksessa, tämä kaikki on täysin ookoo. Mitä jos pian joidenkin olentojen uusi laji tai rotu löydettäisiin, ja suhteellisen lyhyen sopeutumisajan jälkeen se olisi myös ”normaalia”, että he kävelisivät keskuudessamme. Mitä jos täysin vallankumouksellisia teknologioita ilmestyisi yhteiskuntaamme, joko välkkyjen keksijöiden, salaisten teknologioiden paljastumisten tai jopa eksoottisen kulttuurin löytymisen seurauksena? Aluksi massiivinen läpimurto olisi hullua, mutta sitten, siitä tulisi normaalia.

Joten nyt kun olemme hieman pohjustaneet tätä, puhukaamme lastikulteista. Toisen maailmansodan aikaan lähes koskemattomat saaret muuttuivat strategisesti tärkeiksi, ja alkuasukkaiden kulttuurit näissä muuttuivat ikuisesti. Heille tuotiin nenän eteen teknologiaa ja tapoja olla ja elää jotka olivat uskomattomia, ei mitenkään niin kaukana kehittyneistä avaruusolennoista jotka saapuvat planeetallemme toisesta maailmasta. Tämä käsite on massiivisen merkittävä tänä päivänä ja kun mennään tulevaisuuteen. Melanesialaisille heidän saarensa olivat ainoat olevassa olevat asiat maailmassa. Melanesia oli lähes täysin tietämätön muun maailman kulttuureista, yhteiskunnista ja kehityksestä. Melanesiassa kaikki tieto liittyi heidän omiin saariinsa. Se fakta, että heidän kulttuurinsa oli suhteellisen pieni, ja että planeetalla on paljon kehittyneempiä kulttuureita, teknologioita ja paljon enemmän ihmisiä, oli heille täysin käsittämätöntä. Vaikka meille toiset kulttuurit eivät ole niin kaukaisia.

Melanesialaisille toinen manner saattaa olla hyvinkin toinen planeetta tai aurinkokunta, sillä heillä ei ollut keinoja matkata merellä. Tietyissä salaisissa ohjelmissa tätä konseptia arvostettiin ja tutkittiin paljon, koska se suoraan liittyy siihen miten Maan pinnalla elävät ihmiset (mikä tarkoittaa sinua ja minua) ovat, suurimmaksi osaksi, täysin tietämättömiä omista kehittyneistä tähdissä asuvista naapureistamme. Jotkut heistä elävät, ei edes niin kovinkaan kaukana, mahdollisesti jopa täällä Maapallolla, sillä meillä ei ole avoimesti keinoja päästä sinne missä he ovat.

Lisäksi, kun me olemme siirtymässä kosmosta tutkimaan (ja perustuen kaikkeen todistusaineistoon tämä tuntuu varsin uskottavalta, tai jopa todennäköiseltä, että me olemme päässeet jo paljon kauemmaksi aurinkokunnastamme) se miten me olemme interaktiossa näiden täysin uusien kulttuurien kanssa uusissa maailmoissa ja paikoissa joita löydämme, voi vaikuttaa meihin ja heihin äärimmäisellä tavalla.

Esimerkkinä, sarjassa Star-Gate SG-1, (josta me olemme kuulleet luotettavilta lähteiltä, että se perustuu oikean elämän raportteihin oikeasta tähtiporttiohjelmasta) USA:n armeijan ryhmä keksi portaali muihin maailmoihin muualla Universumissa. Tämän seurauksena he alkoivat löytää ja olla yhteydessä täysin uusiin kulttuureihin, joista jotkut ovat erittäin erilaisia ja jotkut varsin samanlaisia. Kuten voit kuvitella, on joskus suuria haasteita siinä kun ollaan interaktiossa näiden uusien kollektiivien kanssa. Jotkut kulttuurit ovat paljon meitä kehittyneempiä, ja jotkut vähemmän meitä kehittyneempiä. Joskus tapahtuu suuria kulttuurien yhteentörmäyksiä, ja joskus tauti voi levitä tahtomattaan yksinkertaisesta organismista ihollamme joka on meille harmiton, vähän kuin Kolumbus ja muut tutkimusmatkailijat rantautuessaan uudelle mantereelle omassa historiassamme. Tällä hetkellä olen tekemässä kokonaista videota ja artikkelia tähtiporttikäsitteestä, joten jätän tämän tähän, mutta mielestäni me alamme ymmärtää sitä, että lastikultti-ilmiön tutkimus on erittäin arvokasta ja sillä on vaikutuksia yli meidän pelkän kotiplaneettamme.

Joten, toinen maailmansota sattui, ja oli suuri määrä länsimaisia ihmisiä jotka olivat interaktiossa saari-ihmisten kanssa ja antaen heille varusteita ja lastia, ja kertoen omista tavoistaan elää ja teknologiastaan, ja jotkut käyttivät sitä jopa sotaan. Tämä tuli suurena shokkina heille kaikilla tasoilla. Sodan jälkeen länsimaiset ihmiset lähtivät, ja he loivat energiavakuumin poistumalla voimakkaan vaikutuksensa kanssa, jonka he olivat luoneet. Koska näiden kulttuurien välillä ei ollut todella sujuvaa kommunikaatiota, monet vääristymät syntyivät luonnollisesti ymmärrysten eroista, ja se on miten ”lastikultit” saivat alkunsa. Melaneesialaiset alkoivat uskoa, että jos he suorittaisivat tiettyjä seremonioita ja rituaaleja, tällöin lastia ja rikkauksia lähetettäisiin taivaasta.

He loivat yksityiskohtaisia seremonioita ja tapoja joilla lepytellä lastin jumalia, jopa pitäen lentokonetta muistuttavia ääniä ja luoden feikkilaivoja ja kiitoratoja joita pitkin lasti voisi saapua. He loivat feikkiaseita ja pukuja joilla imitoida amerikkalaisia sotilaita, jotka olivat tuoneet lastia aiemmin, ja he jopa marssisivat kuin ne joita he olivat nähneet. Kaikkein tavallisin ja merkityksettöminkin aspekti sivilisaatiossamme paisuteltiin näihin erittäin yksityiskohtaisiin uskonnollisin seremonioihin. Saatat pitää tätä hassuna, mutta suosittelen katsomaan peiliin ja havainnoimaan miten tämä on tapahtunut meidän omassa yhteiskunnassamme, historiassamme ja mahdollisesti monissa globaaleissa uskonnoissa.

Laajentaaksemme tätä ymmärrystä: Kolumbus, Cortes, Francisco Pizarro ja James Cook, kaikki nämä tunnetut tutkimusmatkailijat saivat ”jumalan” maineen kun he saapuivat uuteen paikkaan. Joskus yksityiskohtaisia rituaaleja, jotka olivat olleet olemassa ennen heidän saapumistaan, suoritettiin ja laajennettiin monia kertoja kun heidän kauan odottamansa ”jumalat” saapuivat. Eräs kiinnostavimmista aspekteista tässä on, että alkuperäiskansat olivat odottaneet ”jumalia” saapuvaksi takaisin. Jos tässä suoritetaan looginen deduktio, tulisi olla varsin helppoa nähdä, että kaikkien näiden kulttuurien alkuperäisasukkaat ovat todennäköisesti olleet kosketuksissa kehittyneeseen kulttuuriin heidän historiassaan.

Kolumbus pelottelee Karibian alkuperäisasukkaita avustamaan häntä ennustamalla kuun pimennyksen, joka on heidän jumalansa, Jamaikalla helmikuun 29. päivä 1504. (Kuva: Frederic Lewis/Getty Images)
Kolumbus pelottelee Karibian alkuperäisasukkaita avustamaan häntä ennustamalla kuun pimennyksen, joka on heidän jumalansa, Jamaikalla helmikuun 29. päivä 1504. (Kuva: Frederic Lewis/Getty Images)

Heillä oli jo ollut kontakti tai kaukaisia muistoja näistä ”jumalista”, miksi muuten he olisivat odottaneet heidän paluutaan? Mieti nyt. Jos nämä ihmiset eivät koskaan olleet nähneet mitään tällaista, ja heillä ei ollut odotusta jumalien paluusta, olen varsin varma siitä että he olisivat reagoineet toisella tavalla.

Lisäksi, ollaksemme läpikotaisia, meidän tulee miettiä sitä, että mahdollisesti kaikki, tai ainakin suurin osa, uskonnoista ympäri maailman on samanlaisilla juurilla. Kristinusko esimerkiksi, ei ollut olemassa kirjoitettua sanaa suoraan Jeesukselta itseltään, kaikki oli hänen seuraajiensa kirjoittamia toisen käden kuvauksia, tai monta sukupolvea myöhemmin kirjoitettuja. Epäilemättä tämä on vääristynyt ajan mittaan kun ihmiskäsi on kirjoittanut viestiä, omien aikeiden ja heidän kykynsä ymmärtää viestiä myötä. En sano tätä kritisoidakseni kristinuskoa tai mitään muutakaan uskoa, sillä useimmissa tapauksissa tuntuu siltä kuin lähdemateriaali olisi äärimmäisen hyväntahtoista. Sanon tämän tuodakseni laajemman perspektiivin mukaan jotta me voisimme paremmin ymmärtää ihmiskokemusta kokonaisuutena, jotta me voisimme kehittyä autenttisemmin ja päästä kosmokseen holistisemmalla kuvalla itsestämme, ja mahdollisesti saada suurempi ymmärrys luonnollisista olosuhteista joissa monimutkaiset kulttuurit kohtaavat ja sekoittuvat ajassa ja tilassa. Jos mietit hetken verran mahdollisuutta, että kristinusko on myös eräs lastikultin muoto, silloin on mielenkiintoista miettiä sitä että yksi lastikultti tuli ja levittäytyi ympäri maailman, perusti kirkkoja Etelä-Amerikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan…. jokapuolelle, ja monissa tapauksissa syrjäytti alkuperäiskansojen ”lastikultit”. Yksi ”lastikultti” otti muut haltuunsa?

Kuten olen sanonut aiemmin, lastikultin käsite on tärkeä salaisissa avaruusohjelmissa, erityisesti niissä kun työskennellään eksoottisten humanoidien ja avaruusolentojen parissa, koska se paljastaa niin paljon omasta modernista kulttuuristamme Maapallolla. Elämmekö me  jättiläismäisessä lastikultissa, joka on ollut kosketuksissa kehittyneiden kulttuurien kanssa ajan mittaan?  Ehkäpä he (vierailijat) lähtivät, ja interaktiot meidän kanssa vääristyivät ajan mittaan perustuen meillä jo olemassa olevaan kulttuuriin ja tietoon. Suurimmaksi osaksi me voimme hyödyntää vain sitä kokemusten varantoa joka meillä on kollektiivisesti. Näiden joskus villin erilaisten kulttuurien tulkitsemisen yrittäminen käyttämällä rajallista tietoa on vaikeaa, josko ei mahdotonta, joten se on tavallaan ymmärrettävää.

Kysynpä tämän: Voisiko täysin erilaiset yhteiskunnat, ja jopa lajit, elää Maapallolla, tai lähellä sitä, paikoissa jotka ovat piilossa tai pääsemättömissä? Viimeaikaisten uskottavien sisäpiiriläisten todistusten mukaan, jotka tri. Salla ja muut ovat antaneet, sekä perustuen omakohtaiseen kokemukseeni vastaus on KYLLÄ.

Aivan kuten Melaneesialaiset, mitä jos nämä suuret mantereet joita me pidämme ainoina elinkelpoisina maamassoina planeetallamme… eivät olekaan sitä? Mitä jos mantereemme ovat tavallaan melaneesialaisten saaria? Mitä jos on olemassa suuria paikkoja, jopa täällä Maapallolla jota kutsumme kodiksemme, jotka ovat piilossa tai vain saavuttamattomissa? Mitä jos on olemassa suuria paikkoja maan alla ja jotka ovat olleet olemassa tuhansia vuosia, joissa kehittnyeet kulttuurit ovat olleet olemassa tuhansia tai miljoonia vuosia?

Voisiko täysin erilainen kehittynyt sivilisaatio toimia aurinkokunnassamme tai galaksissamme, ja heille etäisyydet ovat yhtä yksinkertainen ja suorasukainen asia kuin amerikkalaiselle sotilaalle mennä lentokoneeseen ja lentää Melaneesiaan toisessa maailmansodassa? Mitä jos eräs näistä eksoottisista menneisyyden kulttuureista tulisi ja antaisi meille ”lastia” josta meillä olisi edelleen muistikuva? Lisäksi, mitä jos osa tästä ”lastista” olisi tuotu lähiaikoina? Ehkäpä joku on törmännyt Maahan, ja se on johtanut huikeisiin edistysaskeliin joista me nyt nautimme, kuten ruutu josta luet  tätä tekstiä?

 Universumi on laaja kosminen meri joka on täynnä elämää… Mutta moni meidän kulttuurissamme uskoo, että hänellä on kaikki vastaukset, että heidän uskontonsa ja tieteensä tuntevat olevansa ”oikeita” ja järkeviä, ja jopa itsestäänselviä joillain tavoilla. Kulttuurillisen ohjelmointimme ja ryhmäajattelun kautta suurin osa meistä tuntee olonsa mukavammaksi uskoessaan asioita, joita suurin osa ihmisistä pitää totena. Mutta mitä jos onkin ollut joitain kehittyneitä kulttuureita nenämme edessä koko tämän ajan? Meidän pienet ”mantereet” ovat saaria, ja pienikin perspektiivin rikkoutuminen, ääni joka kuullaan ympäri maailman, ja edistynyt kulttuuri paljastuu, ja se saattaa kaikua kaikissa näisttä ”Suurissa Saarissa”, mantereilla, ja kaikkien pinnalla elävien ihmisten korvissa. Se muuttaisi kaiken täydellisesti minkä tiedämme olevan mahdollista.

Pilkahdukset UFOista ja avaruusolennoista ovat muuttuneet suuremmiksi ja suuremmiksi, ja jatkavat kasvuaan kunnes me olemme samassa vauhdissa ”Galaksin poikien” kanssa. Siihen asti meillä tulee olla ekstra paljon viisautta että emme vääristelisi vierailijoilta saatua tietoa, sillä tästä saattaa tulla uskomusrakenne. Parempi pitää mieli avoinna meidän mennessämme eteenpäin suurempaan ja suurempaan totuuteen ja tietoisuuteen. Eräs kaikkein kiinnostavimmista puolista tässä on, että osa kollektiivistamme on jo päässyt toiselle puolelle, he ovat jättäneet ”saaret” ja ovat jo integroituneet suurempaan sivilisaatioon sekä tällä planeetalla että muualla, sekä omassa aurinkokunnassamme että sen ulkopuolella.

Kuten tämän sivuston lukijat varmasti ovat tietoisia, meillä on ollut suuria hyppyjä eteenpäin ymmärryksessämme salatun historian tullessa julki ja uskottavien sisäpiiriläisten astuessa esiin. Eräs ydin komponenteista tämän isomman kuvan ymmärtämisessä on se osa valtaapitävistä, jotka ovat aktiivisesti yrittäneet luoda salaista avaruusohjelmaa jo pidemmän aikaa. Alkaen mahdollisesti höyryvoimalla lentävistä koneista 1800-luvulta, sitten edistytään lentokoneisiin, sitten raketteihin, ja sitten massiivisesti hypätään eteenpäin toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja päästään antigravitaatioaluksiin. Pyrkimykset kolonisoida aurinkokunta ja sen ulkopuoliset alueet ovat hyvin tiedossa, ja ehdotin aiemmin että me olemme löytäneet jopa portaaleja, joista jotkut ovat keinotekoisia ja jotkut luonnollisia, jotka ovat sallineet meidän matkata erittäin, erittäin, erittäin kauas, ja meidän matkustaessamme kauas me tapaamme uusia kulttuureita, jotkut äärimmäisen eksoottisia, ja jotkut omituisen tutun tuntuisia.

Kaikki sodat jotka on sodittu salaa jotta pidettäisiin Maan pinnalla asuvat ilman tietoa siitä miten paljon suuremmat määrät kansoja on meidän ympärillämme, ja erityisesti teknologia jonka avulla he voivat tänne tulla, tämä on suurin salaisuus joka nyt paljastuu. Massiivinen salainen avaruusohjelma on luotu, jossa on monia toisistaan tietämättömiä osastoja ja tietoa. Se, että meidän mantereemme ovat itse asiassa erittäin pieniä, samanlaisia kuin Melaneesian saaret, ja tämä on muuttunut päivän selväksi niille, jotka ovat projekteissa näköalapaikoilla. Ne, jotka ovat olleet kosketuksissa joihinkin näistä laajemmista kulttuureista, katsovat nyt taakseen meitä pinnalla asuvia kohti kiinnostuneina. Itse asiassa joillekin me näytämme täysin samoilta kuin saaren asukkaat ennen länkkäreiden saapumista. Sillä jotkut yhteiskunnassamme silti uskovat että saarimantereet, joilla me asumme, ovat monimutkaisen elämän tapa elää universumissamme. Melaneesialaisilla ei ollut teknologiaa ylittääm eriä, ja meillä ei ole avoimesti saatavilla teknologiaa ylittää avaruuden laajuus, mutta salassa meillä on. Kokonaisia kulttuureita on olemassa meidän saavuttamattomissamme, mutta kaikki tuo on muuttumassa.

Mitä jos SINUT vietäisiin toiseen maailmaan, ja tietäisit historiastasi että kollektiivisi oli vieraillut Maapallolla monta kertaa ennen muinoin. Todistit suurella viehätyksellä sitä miten ihmiset sekoittivat ja vääristelivät tietoa, teknologiaa ja kansanne kertomuksia vierailullanne Maapallolla. Ehkäpä pitäisit meitä samanlaisina kuin länsimainen ihminen näytti Melanesian asukkaille. Joten pitäen tämä kaikki mielessä, on varsin hauskaa havainnoida ihmisiä, jotka ovat niin varmoja itsestään ja ”faktoista” joille he uskomuksensa perustavat, kun kaikki voi, ja niin myös tulee tapahtumaan, muuttua hetkessä, ja sitten meidän tarvitsee miettiä kaikki uusiksi. Kun tein tutkimusta ja mietin tätä videota, minulla oli syvä ja voimakas meditaatio. Aloin ”vastaanottaa” jotain tietoa, ja laitan ne tähän niille joita kiinnostaa:

“Monet Maapallon ulkopuoliset ovat tulleet tänne eri aikoina, ja kun me olimme vähemmän kehittyneessä syklissämme, me emme voineet todella ymmärtää vieraita kosmoksesta. Heidän tietonsa, kokemuksensa, teknologiansa…. edistys oli niin paljon pidemmällä että se hämmensi meitä. Me yrittäisimme kääntää sen miten pystyimmekin, jotta saisimme siitä selkoa, mutta kykenimme ainoastaan ammentamaan kollektiivisesta tietopankistamme joka silloin oli olemassa. Lastikultti-ilmiö tapahtuu monin eri tavoin, monissa eri maailmoissa kosmoksessa, ja se itsessäänon luonnollinen seuraus vääristymästä, joka tapahtuu kun kaksi kulttuuria, jotka ovat niin erilaiset että ne eivät voi sekoittua helposti, erityisesti jos kehittyneempi kulttuuri poistuu lyhyen ajan päästä. Jos kulttuureille ei anneta tarpeeksi aikaa ”sekoittua”, vääristymä syntyy luonnollisesti, koska yksinkertaisempi kulttuuri ei voi johdonmukaisesti tulkita kaikkea mikä on tapahtunut. Toisaalta, jos kehittyneemmät kulttuurit pysyvät, kaksi kulttuuria homogenisoituu ja yksinkertaisempi kulttuuri edistyy varsin nopeasti.”

Erittäin kiinnostavaa miettiä lastikultteja yhteisenä ilmiönä kaikille meille kosmoksessa. Nyt kun olen tuon sanonut, päätän tämän artikkelin puhumalla nykyhetkestä. Nykyhetki on loputon. Nyt on kaikkein kiinnostavin hetki fraktaalimielessä; se on reuna, aalto jota pitkin me kaikki kuljemme, loputtomasti rikkoen aallonharjan. Kiitos scifin ja muiden kulttuuristen vaikutteiden (jotka ovat näiden ulkopuolisten kulttuurien manifestaatioita, jotka läpäisevät kollektiivisen mielemme), ne olemme nyt tilassa jossa suuri osa Maapallon kansasta on perusteellisesti miettinyt elämän käsitettä tämän planeetan ulkopuolelta nähtynä. Nyt kollektiivinen ”Maapallon ihmiset”-laulu alkaa harmonisoitua ja homogenisoitua ”Galaksin laulun” kanssa, ja todellakin universumin kanssa.

Tämä “Verho” on nyt paperinohut, ja toisella puolella on loputon yltäkylläisyys, kokonaisia kulttuureja, täydentäviä teknologioita ja henkistä tietoa joka on kypsää ja valmista sekoittumaan oman kollektiivisen mielemme kanssa. Ei kauaakaan kun uusi kollektiivinen ihmisten kulttuuri syntyy, jossa monet asiat joita nyt kutsuisimme eksoottiseksi ovat tuolloin normaaleja. Mahdollisesti tämä uusi ihmiskulttuuri lähitulevaisuudessa lukee tämän artikkelin, ja samankaltaista informaatiota, ihmetyksellä, kun pidetään mielessä aika jolloin kukaan ei vielä tiennyt näistä asioista. Heitä kiinnostaa se, että jotkut meistä näkivät ”Verhon” läpi, ja he olivat ehkä vieläkin kiinnostavampia niille, jotka eivät nähneet. Mitä jos, ei niin pitkän ajan päästä, uusi älykäs laji kävelee keskellämme Maapallolla, ja se on täysin normaalia. Nämä ovat joitain tärkeitä ajatuksia, ja ne ovat Kosmisen Suurlähetystön idean ytimessä. Normalisoidaan suhteemme tähtiperheeseemme, todellinen makrosukukokous täysivaltaisina, tasa-arvoisina ja rakkaudessa. Halusin todella esittää tämän koska tiedän todellakin, meidän jatkaessamme kohti tulevaisuutta, että tämä konsepti muuttuu enemmän ja enemmän ilmiselvän relevantiksi niin monin tavoin.

Artikkelin kirjoittanut Joseph M. Irwin @CosmicEmbassy

Kiitokset: tri Salla & Duke Brickhouse kaikesta heidän työstään
Inspiraatiota ovat antaneet David Wilcock & Erich von Däniken.
Artikkelin julkaissut Exonews

UFO-havainto Liman lentokentällä

Havaintopäivämäärä: helmikuu 27, 2019
Havaintopaikka: Lima, Peru lentokenttä
Liman lentokentällä Perussa tehtiin UFO-havainto. Vaikka lentokoneita nähdään jatkuvasti liikehtivän alueella, joku huomasi esineen leijailemassa kiitoradan päällä. Esine oli paikallaan tunnin ennen katoamista, ja lennot viivästyivät. Ilmeisesti avaruusolennot olettavat, että UFOt lentokentän yllä otettaisiin paremmin vastaan kuin kodin yläpuolella. Miksi? Lentävät esineet ovat yleinen näky lentokentillä, mikä tekee myös UFO-havainnosta rennomman ja vähemmän yllättävän.

Scott C. Waring

Videolla kerrotaan:

Perun median mukaan helmikuun 27. päivänä 2019 kaksi UFOa havaittiin Jorge Chávezin kansainvälisellä lentokentällä kello 0630 UTC ja ne pysyivät tunnin ajan Liman taivaalla lennonjohtotornin virallisen tiedon mukaan. Perun ilmailulaitoksen (Corpac) henkilöstö havaitsi UFOt lentokentän yllä ja jopa videoivat ja valokuvasivat ne. Corpac antoi virallisen raportin, ja on ensimmäinen kerta kun Corpac julkistaa yksityiskohtaisen raportin UFOista kansainvälisellä lentokentällä. Raportin mukaan silminnäkijät raportoivat nähneensä kaksi UFOa lentokentän yllä.

Perun MUFONin artikkeli:

http://mufonperu.org/2019/02/ovnis-son-reportados-en-informe-oficial-del-aeropuerto-jorge-chavez-de-peru/

Lisäksi he kertovat miten kappaleet pysyivät arviolta noin tunnin ajan lentokentän yllä. Tapaus sattui keskiviikkona helmikuun 27. päivä 2019. Lennonjohtotornin työntekijät sanoivat, että UFOt pysyivät kiitoradan numero 33 yllä. Eräs kappaleista ilmaantui hetkeä myöhemmin tutkaan, mutta sen jälkeen molemmat katosivat näkyvistä. Kuvassa näkyy Corpacin raportti, jonka on allekirjoittanut teknikko José Zarabia Salas, joka on vahvistanut havainneensa UFOn.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Saturnuksen kuu onkin naamioitu avaruusalus

Valokuvan päivämäärä: maaliskuu 7, 2017

Tässä on mielenkiintoinen löytö. Saturnuksella on kuu joka näyttä aivan kuin klassiselta lentävältä lautaselta. Planeetta Saturnuksella on 53 kuuta tällä hetkellä…. Sanon tällä hetkellä, koska kaikkia kuita ei ole löydetty, ja teknologian kehittyminen mahdollistaa yhä useamman löytämisen. Lisää tullaan löytämään tulevaisuudessa.

NASAn kuva: https://photojournal.jpl.nasa.gov/catalog/PIA21436

Tämä levynmuotoinen kuu ei ilmeisesti ole ollenkaan kuu, vaan mahdollisesti avaruusalus joka kiertää Saturnusta. Huomaatko tuon Saturnuksen renkaan, joka tähän liittyy? Tämä rengas on 100%:sti todiste siitä, että avaruusolennot Saturnuksessa ovat luoneet keinotekoisen kuun avaruusalukseksi kiertämään planeettaa. Miksi piilotella sitä ja saada näyttämään se luonnolliselta kuulta? Toki aluksen suojaamiseksi. Avaruusolennot osaavat myös laskea todennäköisyyksiä ennen tapahtumien tapahtumista, ja mitä ilmeisimmin avaruus on vaarallinen paikka, jopa niin paljon että avaruusolennot joutuvat piilottelemaan ja naamioimaan läsnäolonsa.

Jos olisit Maan ulkopuolinen laji jonka planeetta on ollut universumissa viimeiset 10-12 miljardia vuotta (Maapallo on ollut olemassa vain 4,5 miljardia vuotta), silloin lajisi on voinut olla olemassa planeetalla vaikka yli miljardi vuotta. Elinikäsi voi olla myös ikuinen johtuen teknologian tasosta. Näin ainoastaan ennustamattomat tapahtumat kuten onnettomuudet voivat päättää elämäsi. Saatat vältellä kaikkia tapauksia, joissa mahdollisuutesi kuolla on edes 1%, tai niinkin vähän kuin .01%. Elämä heille on arvokkaampaa koska se on paljon pidempi kuin omamme.

Katso youtube-käyttäjä WhatsUpInTheSky37:n video alla.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-tutkijan ensimmäinen ja viimeinen haastattelu Venäjän TV:ssä

Venäläinen UFO-tutkija lähetti minulle tämän videoklipin. Se on kauan kadoksissa ollut haastattelu UFO-tutkija George Grahamista, alias Streetcap1:sta. Hän kuoli yhtäkkisesti muutama kuukausi tämän RT Newsille annetun haastattelun jälkeen. Hän oli tästä TV-haastattelusta erittäin ylpeä, ja uskon että hän haluaisi tämän haastattelun tulla jaetuksi kaikkialle maailmaan.

Streetcap1 tuli tunnetuksi hänen videoistaan ja löydöksistään, joita julkaisin omalla UFO Sightings Daily -sivustollani pitkään. Siitä lähtien hän on ollut alan legenda.

En voi kuin miettiä sitä että varoitin häntä pyytämästä RT Newsin ryhmää kotiinsa. Hän ei kuunnellut, ja muutama kuukausi tämän jälkeen… hän kuoli yhtäkkiä. Tässä on linkki keskusteluumme.

https://www.youtube.com/watch?v=k85Oul-lL8k

Alla on haastatteluvideo.

Tämä on sinulle Streetcap1, lepää rauhassa.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pilvi-UFO Japanin Fuji-vuorella

Tämä hieno tapaus sattui Fuji-vuorella Japanissa maaliskuun 10. päivänä 2019. Lentävän lautasen muotoinen pilvi ilmaantui tulivuoren läheisyyteen.

Ilmiö on mahdollisesti mantelipilvi, vaikka onkin tiedossa että UFOt piiloutuvat pilvimuodostelmiin.

On kuvaavaa, että tämä ilmiö on havaittu Fuji-vuoren lähellä, sillä vuori tunnetaan sen monista UFO-havainnoista.

Seuraava video näyttää lentävän lautasen muotoisen pilven…. vai voisiko se sittenkin olla UFO joka on naamioitunut pilveksi?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Metalliselta näyttävä esine Marsin pinnalla

Omituinen metallinpala näyttää valmistetulta. Se havaittiin Marsin pinnalla.

Tämän metallinpalan, jolla on täydellisen pyöreä reika keskellä, havaitsi Neville Thompson, joka postasi sen hänen Gigapan-sivustolleen. Kappale löytyy myös täältä: SOL 2013.

Selvästikään kyseessä ei ole Mars-mönkijän osa, sillä sen ympärillä ei ole jälkiä mönkijästä. Kappale on vääntynyt ja melkein tuhoutunut. Onko mahdollista, että kappaleen alkuperä on jokin alus joka oli läsnä tässä paikassa joskus muinoin?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Abduktion kokenut kertoo UFOista ja avaruusolennoista

Paul Shishis näki lapsena unia joissa hänet abduktoitiin. Hän tuolloin sivuutti unet vain painajaisina, mutta vuosien mittaan hän havaitsi yhä enemmän UFOja ja tämä alkoi kertoa hänelle, että ehkä hän onkin itse asiassa joskus ollut tekemisissä UFOjen kanssa ihan oikeassa elämässä.

Viime vuosina hän on alkanut dokumentoida niitä kamerallaan. Suurin osa Paulin havainnoista on tapahtunut Kanadassa, Ontarion Scarboroughissa.

Kaksiosainen haastattelu kertoo UFOista, avaruusolennoista (erityisesti heinäsirkkaolennoista), ja varjo-olennoista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot