Videot

Stephen Mera UFO-ilmiöistä

Stephen Mera piti kiinnostavan esitelmän New Horizonsissa, Saint Annessa 29. syyskuuta 2014.

Mera antoi syväluotaavan katsauksen mahdollisiin todisteisiin siitä että UFOt olisivat olleet ihmiskunnan mukana sen syntyajoista saakka, aivan viimeaikaisiin anomalioihin sisältäen huippusalaisia hallituksen ohjelmia ja aluksia.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

On houkuttelevaa ajatella UFO-havaintoja modernina ilmiönä, mutta niitä esiintyy jo ennen Kristuksen syntymää. Totisesti, ensimmäinen havainto on noin 1500 eKr. faarao Thutmoses III:n ajalta, jolloin Egyptissa raportoitiin hiljaisia, pahanhajuisia tulirenkaita ja lentäviä lautasia taivaalla. Vuonna 329 eKr Aleksanteri Suuri raportoi nähneensä suuria hopeisia kilpiä jotka syöksivät reunoiltaan tulta ja joka sai aikaan paniikkia elefanteissa, hevosissa ja sotilaissa. Vuonna 170 eKr Lykotenes kirjoitti laivastosta taivaalla. Ja vuonna 90 eKr roomalainen kirjailija Obsenques kirjoitti ”Spoletumin territoriossa, tulipallo, kultaisen värinen, tippui taivaasta pyörien. Se tuntui kasvavan kokoa, nousi maasta taivaaseen, jossa se pimensi auringon kirkkaudellaan.”

Arvostetun Phenomenon-lehden päätoimittaja Stephen on aina suosittu puhuja New Horizonsissa.

 
 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFO laskeutuu NASAn tukikohdan ylle Floridassa

Havainnon päivämäärä: huhtikuun 15. 2014
Havaintopaikka: Cape Canaveral, Florida, USA

Vaikka tämä onkin huhtikuulta, tätä ei ole raportoitu. Erittäin epätavallinen orbi. NASAlla työskentelevä ystäväni kertoi, että  siniset/vihreät orbit voivat päästä 1-3% valonnopeuteen. Matka kuuhun kahdessa minuutissa.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Videon postaajan kommentit:

Tallensin tämän juuri iPhonella, ei niin kauan aikaa sitten ja luulin ladanneeni sen nettiin. Liian nopea helikopteriksi ja lentokoneeksi? Videota ei ole editoitu. Tuulta ei ollut juurikaan. Kello oli noin 19.25 kun otin videon.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

Kaksi UFOa tallentui kameralle Japanin tulivuorenpurkauksen aikana

 

Havainnon päivämäärä: syyskuun 29. 2014
Havaintopaikka: Mt Ontake, Japan

Kun Mt. Ontaken tulivuori purkautui Japanissa, se välitettiin televisiossa jokapaikkaan. Eräs henkilö Japanissa kuvasi kaksi valkoista UFOa tulevan tulivuorialueelta. Ne olivat liikkeessä pilveen piiloutuakseen. Yli 36 ihmisen pelätään kuolleen tämän tulivuoren purkautuessa ja UFOja nähdään alueella. Tiesivätkö avaruusolennot räjähdyksen syyn kun alukset lensivät tulivuoresta, vai onko kaikki vain sattumaa?

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

UFO Hong Kongin protestien yllä

Havaintopäivämäärä: syyskuun 30. 2014
Havaintopaikka: Hong Kong, Kiina

UFOja on nähty ja kirjattu ympäri maailman protestialueilla. Tämä UFO on pyöreä ja liikkuu taivaalta alaspäin kohti mielenosoittajia. Videon lopussa näemme UFOn kiitävän ylöspäin ja katoavan.

Vaikka se onkin tunnistamaton, se voi olla hallituksen tai uutisten drone joka tarkkailee protesteja. Vaikea sanoa ennenkuin saamme paremman videon Hong Kongista. Se näyttää kuitenkin olevan kaukana ja se näyttää suurelta alukselta.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sighting daily.

Entinen Australian suurlähettiläs näki UFOja Shirley MacLainen kanssa

Shirley MacLaine paljastaa että hän oli bongailemassa UFOja entisen USA:n Australian-suurlähettilään Andrew Peacockin kanssa. MacLaine kertoi väitteistään hetki sitten pidetyssä ABC Sydneyn haastattelussa ja paljasti myös havainneensa UFOn. MacLaine tunnetaan kiinnostuksestaan UFOja ja paranormaaleja ilmiöitä kohtaan, sekä bongailusessioistaan useiden tunnettujen ihmisten kanssa. Eräs näistä julkimoista on Dennis Kucinich jonka kanssa he näkivät yhdessä UFOn. Kucinich vahvisti tämän kun häneltä kysyttiin tästä presidentinvaalien alla keskustelutilaisuudessa. Hän sanoi, että useampi ihminen on USA:ssa nähnyt UFOn kuin hyväksyy George Bushin presidenttiyden.

Mitä Peacockin havaintoon tulee, MacLaine sanoo että he menivät Meksikon tulivuorelle jossa havaitaan usein UFOja. Kun ABC:n kuuluttaja kysyi häneltä onko totta että hän vei entisen ulkoministerin bongaamaan UFOja, MacLaine vastasi että he menivät Popocatepetl-vuorelle ja näkivät UFOja.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

MacLaine paljastaa myös samassa haastattelussa, että Andrew oli hyvin avoin kaikelle mutta että myös erittäin lojaali vannomilleen valoille jotka estivät häntä puhumasta näistä asioista turvallisuuden nimissä.

Alice Springsissä on satelliittien valvonta-asema noin 11 mailia lounaaseen kaupungista. Valvonta-asemaa ajaa USA:n tiedustelupalvelut NRO, NSA ja CIA. Sitä käytetään maailmanlaajuiseen valvontaan. Jotkut uskovat että sitä käytetään myös salattuun UFO-tutkimukseen.

Popocatepetl on tulivuori Meksikossa ja se on ollut UFO-havaintojen pesäke jo vuosia. Monet raportit tulivuoren yli lentävistä UFOista tukevat silminnäkijöiden todistuksia.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings.

Sotilassilminnäkijä altistui UFO-säteilylle

Brittiläinen tiedusteluraportti kertoo, että UFOn havainnut silminnäkijä olisi saattanut altistua UFO-säteilylle. Lisäksi Jason McClellan puhuu filmintekijä Jeremy Corbellin kanssa 2013 Citizen Hearing on Disclosuren luennoista, jotka on julkaistu videomuodossa. Tämä ja muut aiheet Spacing Outin 91. episodissa!

Käsitellyt aiheet:

UFO leijailee Hong Kongin protestien yllä

Silminnäkijä Kaliforniasta sanoo UFOn kadonneen taivaan ”oviaukkoon”

Whitley Strieberin ’Alien Hunter’

UK: tiedustelupalvelu kertoo silminnäkijän UFO-säteilyaltistuksesta

Artikkelin julkaissut Open Minds.

Kiinan UFO-tapauksista

Länsimaalaisille on aina ollut vaikeaa koordinoida itäisten maiden UFO-tutkijoiden kanssa. Kiinassa kuitenkin on useita uskomattomia UFO-tapauksia ja Kiinan hallitus on auttanut UFO-tutkijoita tuomaan löytöjään julki.  Tämä Your Need To Know -episodi käsittelee muutamia suuria kiinalaisia UFO-tapauksia ja käy läpi kuinka moderni UFO-tutkimus, Kiinan hallituksen avulla, sai alkunsa.

 

 

(Lähde : deusnexus.wordpress.com)