Videot

UFO-havainto Etelä-Ranskasta

Etelä-Ranskan Dordognessa kuvattu video on herättänyt huomattavaa mielenkiintoa. Videolla näkyy neljä UFOa leijumassa taivaalla eteläisen Ranskan metsän yllä. Tiedemiehet ovat tähän mennessä ollet kyvyttömiä selittämään kappaleet. Kykenetkö sinä?

Sud Ouest -sanomalehti raportoi, että 5. heinäkuuta julkaistulla videolla näkyy neljä ympyränmuotoista kappaletta leijumassa metsän yllä, jonka jälkeen ne lähettävät sarjan valonsäteitä ja vajoavat maanpintaa kohden.

Videokuvauksen mukaan video on kuvattu pienen 50 hengen kylän lähellä, jonka nimeä ei paljasteta videolla.

”Kuvasin neljä UFOa metsän yllä Dordognessa, Ranskassa. Oli kaunis auringonlasku. Katsoin kahden talon välistä löytääkseni hyvin näkymän taivaalle, kun näin nämä esineet”, kirjoittaa pätkän tekijä.

”Minulla oli Canonin 700D käsillä, toivoin kykeneväni nauhoittamaan pikaisesti! Mielestäni nämä esineet olivat siellä pitkän aikaa. Kyseessä oli todennäköisesti laskeutuminen. Todellakin, kolme esinettä näyttää laskeutuvan puiden taakse.”

”En saanut lisätietoa tapahtumasta, tämä on kummituskylä, ainoastaan 50 asukasta alueella. Kukaan heistä ei ollut ulkona todistamassa UFOja kanssani. Tarkastin kartasta, ja metsä edessäni seisoo yksin suurten maa-alojen keskellä.”

Sud Ouest lähetti tämän klipin Geipan-nimiselle järjestölle, joka tutkii tunnistamattomia lentoilmiöitä, ja joka liittyy kansalliseen avaruustutkimuskeskukseen. Kuitenkaan tähän mennessä tiedemiehet eivät ole kyenneet selittämään ilmiötä.

Videon katselijoiden keskuudessa käy hurja spekulointi siitä mitä esineet voisivat olla.

”Minun ensimmäinen arvaukseni oli ilmapallot, mutta sitten valonväläykset eivät näyttäneet kaasulämmittimistä tulevilta, ja sitten ne yhtäkkiä katosivat, joten kyseessä on pakko olla UFOt”, sanoi eräs kommentoija.

Jätämmekin tämän nyt teille. Katsokaa video ja antakaa oma selityksenne mitä lentävät esineet ovat.

 

Artikkelin julkaissut The Local.

 

Kummallisia hahmoja tallentui videolle Siperiassa

Kaksi toisistaan riippumatonta silminnäkijää olivat kuvanneet Irkutskin alueella Siperiassa omituisen hehkuvan aluksen laskeutumisen, ja aluksesta lumelle kävelemään ulostautuvat viisi hahmoa jotka näyttivät ulkoavaruuden elämänmuodoilta. Pilveltä näyttävällä kappaleella oli valot tai jonkinlainen hehku sen ympärillä.

UFO-tutkija Mike Cohen kertoo: ”kaksi päivää näiden videoiden filmaamisen jälkeen Bayandayn kaupunki kertoi suuren pinkin ja sinisen värisen hehkuvan objektin maahantörmäyksestä. Alueella kuultiin sen jälkeen suuri räjähdys.

 

Artikkelin julkaissut World of UFO.

Roscosmos suunnittelee törmäyskurssilla olevan asteroidin räjäyttämistä

Asteroideilta suojautuminen on tavoite joka vaatii monen alan resursseja, ja Venäjän valtiollinen avaruusvirasto (Roscosmos) ei ole yksin tämän aiheen kanssa. Roscosmoksen johtaja Oleg Ostapenko sanoo: ”Tämä tehtävä voidaan suorittaa vain jos me käytämme maamme koko potentiaalia. Kaikilla on omat kykynsä. Me käymme ongelman kimppuun yhdessä. Työskentelemme yhteistyössä Venäjän Tiedeakatemian kanssa. Olemme tavanneet Vladimir Fortovin.”

Media on sanonut asteroidin lentävän maapallon ohitse 19 vuoden kuluttua nykyhetkestä niin että planeettamme voi olla vaarassa.

Krimin astrofysikaalinen observatorio on löytänyt 400-metrisen asteroidin joka voi törmätä maahan vuonna 2032. Krimin observatorio löysi pienplaneetan nimeltään 2013 TV135  tähdistä otetuista valokuvista kesäkuun 12. päivä. Löydön on vahvistanut venäläinen observatorio Siperiassa Buriatin tasavallassa, sekä italitalaiset, espanjalaiset ja brittiläiset astronomit, kertoo uutistoimisto RIA-Novosti.

Taviaankappale on 410 metriä pitkä ja se on luokiteltu mahdollisesti vaaralliseksi (PHO), sillä sen minietäisyys sen oman ja maapallon kiertoratojen välillä on 0,012 astronomista yksikköä (1,7 miljoonaa kilometriä). Asteroidit luokitellaan mahdollisesti vaarallisiksi, jos niiden kiertoradan minimileikkausetäisyys on pienempi kuin 0.05 AU.

 

Kiertorataa on mitattu ja tuloksien perusteella asteroidi voi osua maahan elokuun 26. päivä 2032 todennäköisyydellä 1/63000. Tämä on tarpeeksi korkea luku jotta asteroidi voidaan luokitella Torinon asteikolla alimpaan riskiluokkaan.

Asteroidin törmäysriskiä on myöhemmin pienennetty, ja se ei enää ole riskiluokassa. Jos asteroidi kuitenkin osuisi maahan, törmäyksen voima olisi arvioitu noin 2500 megatonniksi TNT:ta.

Eräs toinen asteroidi, 2007 VK184 on myös rankattu luokkaan 1 Torinon asteikolla.

 

Apophis löydettiin kesäkuun 19. päivänä 2004. Sen löysivät Roy A. Tucker, David J. Tholen ja Fabrizio Bernardi Kitt Peak National Observatorysta. Joulukuun 21. päivä 2004 Apophis ohitti maapallon 0.0963 AU:n etäisyydeltä (14,41 miljoonaa kilometriä).

Kun taivaankappale löydettiin, se nimettiin 2004 MN4, ja uutiset kirjoittivat siitä tuolla nimellä. Kun kappaleen rata oli tarpeeksi hyvin määritetty, se sai pysyvän numeron 99942. Apophis on nimetty auringonjumala Ra:n vastustajan Apepin kreikkalaisen nimen mukaan. Apep elää ikuisessa pimeydessä, josta se yrittää syödä Ra:n sen matkatessa yöllä taivaankannella. Apepia hillitsee Set, muinainen egyptiläinen myrskyn jumala.

Apophis lähestyy maapalloa huhtikuun 13. päivä 2029. Tämän lähikontaktin on NASAn järjestelmä jo liputtanut. Tuona päivänä siitä tulee niin kirkas, että sen voi havaita taivaalla paljaalla silmällä. Havainnot asteroidin lähestymisestä pienensivät epävarmuutta, ja asteroidi tilapäisesti kävi riskiluokassa 4, todennäköisyyden ollessa 2,7% (1/37). Tämä on korkein luokitus minkä mikään kappale on saanut. Tällä hetkellä Apophiksen luokitus on nolla, ja se ei tule vuonna 2029 maapallon pintaa 31 tuhatta kilometriä lähemmäs.
Artikkelin julkaissut Before Its News.

 

Värikäs UFO Chilen yllä

Ryhmä nuoria havaitsi värikkään UFOn ja tallensi sen liikkeet La Serena Cityssa, Pohjois-Chilessä.

Video nauhoitettiin La Serenan suositulla turistialueella La Avenida del Marin rantapromenadilla. Videosta kerrottiin chileläisellä uutissivustolla.

Videolla näkyvä UFO muuttaa lentokorkeuttaan nopeasti. UFO Digest myöhemmin raportoi, että erään todistajan äänen voidaan kuulla sanovan että UFO laskeutuu rannalle ja nousee sieltä jälleen.

Salaperäinen ilma-alus on vaihtaa väriä sen liikkuessa horisonttiin. Se lentää suoraan todistajien pään yli.

Videoeditoinnin asiantuntijat vahvistavat videon olevan aito eikä videokuvaa esineestä ole muokattu. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt vahvistamaan mikäli UFO on maan ulkopuolelta. Jotkut kommentoijat uskovat alueen olleen avaruusolioiden vierailujen ja monitoroinnin kohteena jo pidemmän aikaa, tuntemattomista syistä.

Samaan aikaan skeptikot sanovat että UFO voidaan hyvin tunnistaa meidän planeetaltamme peräisin olevaksi. Nämä ihmiset huomauttavat, että tuntemattoman lentävän esineen värit ja liike ovat yhtäpitäviä modernien radiolennokkialusten,  quadcoptereiden, kanssa.

Eräs kommentoijista sanoi että avaruusoliot todella lentävät alueen yli piittaamatta ihmisistä. Ehkäpä ne pitävät ihmisiä harmittomina, että ne ovat niin edistyneitä meihin verrattuna.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings.