Videot

UFO-aktiviteettia Michiganin tapauksen aikaan

Michiganiin osui oikea meteori, mutta siellä tapahtui myös jotain muuta tähän liittymätöntä. Meteori sattui New Havenissa ja kaupunki jossa valonsäteiden nähtiin tulevan alas oli Taylor. Nämä kaksi eivät olleet yksi ja sama tapaus.

Taylor on erittäin pieni kaupunki, mutta siellä on käynyt vierailemassa presidentit Bush, Obama ja Clinton. Mikä on syy pienen kaupungin suosioon presidenttien keskuudessa?

Tuona tammikuun 16. päivän iltana 2018, turvakamera tallensi omituista aktiviteettia taivaalla Taylorin yllä.

Kuvamateriaalista näkyy avaruusalus, joka lentää edestakaisin. Sitten näkyy viisi eri alusta, jotka lentävät keskenään edestakaisin samalla korkeudella. Ne ilmaantuivat yöllä, auringon valon heijastuessa niistä kirkkaasti. Ne tulivat esiin ja katosivat, mikä viittaisi siihen että ne tekivät ilmassa liikkeitä auringon valon heijastuessa niistä riippuen siitä kulmasta missä ne kulloinkin olivat. Kyseessä on selvästi UFOjen liikehdintä, freelancereportteri Jim Stone  ja tutkija Jeffery Pritchett kirjoittivat artikkeleissaan.

Nainen, joka yritti asentaa turvakameraa, julkaisi videon Youtube-kanavallaan nimeltä Lucky Puppy otsikolla ”Meteoriitti? En usko….” tammikuun 16. päivä 2018. Hän kirjoitti:

Noin kello 20:08, tammikuun 16, 2018, kaikki kunnassamme ja lähikunnissa (60 mailin säteellä) raportoivat nähneensä kirkkaita valonvälähdyksiä ja monet kuulivat kovaäänisen räjähdyksen. Luulin sen olevan ukkonen ja salamanisku ja sitten aloin miettiä… että se on tyhmä. Nyt on noin -12 astetta ja selkeää. Soitin tyttärelleni joka ajoi kotiin ja hän näki myös kirkkaan valon, kuin valonsäteen toisessa suunnassa. Katsoin ulkopuolen turvakameraamme ja tämä on se mitä löysin… sanonpa vaan, rakastan elää tässä massa mutta tämä kyllä kuumotti hieman. Olen onnellinen että kaikilla lapsillani on neljä jalkaa ja paljon hampaita. LOL Mikä tämä on teidän mielestänne? Itse en usko avaruusolentoihin.

 

Yllättävää kyllä, päivä sen jälkeen video yhtäkkiä poistettiin tai bannattiin. Jos katsot kanavaa Lucky Puppy,  käy selväksi että tämä kanava ei ole mikään UFO-huijarikanava. Video ei ollut kusetusta.

Avaruudessa on käynnissä jotain tällä hetkellä! UFOja siellä on paljon!

Olivatpa UFOt sitten pimeän budjetin aluksia tai avaruusolentojen aluksia, UFOt toimivat tavalla joka paljasti ne heti avaruudessa toimiviksi.

On toki mahdollista että UFO-aktiviteetti ja kaikki muu käynnissä oleva hullutus liittyvät omituisiin säteisiin,

Huolimatta siitä että video poistettiin, alkuperäinen video on tallessa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Palava törmäyskraateri Meksikossa

Jälleen eräs mysteeri tammikuun 17. päivänä 2018 on löydetty Torreón – Saltill -maantien laidalta, palava kraateri, Coahuilan osavaltiosta Meksikon koillisosissa.

Media spekuloi, että meteoriitti on osunut maahan jättäen palavan kraaterin, jonka läpimitta on 8 metriä ja 8 metriä syvä. Kuitenkin palasia oletetusta meteoriitista ei ole löytynyt.

Virallista varmistusta tapahtuneelle ei vielä ole!

 

Blogger Tricks

Uskomattoman kehittynyttä teknologiaa jonka ei pitänyt olla olemassa

Nyt saat selville miksi iso osa kehittyneestä teknologiasta pidetään meiltä salassa pimeän budjetin projekteissa.

Ensin sinut tutustutetaan ”salaisen avaruusohjelman” perusteisiin.

TR-3B on salainen ”pimeän budjetin” alus, jota voidaan lentää avaruudessa. Aluksen väitetään olevan kehitetty erittäin salaisissa armeijan tukikohdissa kuten Area 51 Nevadassa, takaisinmallintamalla avaruusolentojen teknologiaa.

 

Tässä esityksessä me tarkastelemme todistusaineistoa, joka viittaa siihen että salainen avaruusohjelma on todellakin olemassa.

Käsittelemme natsien kelloprojektia ja mainitsemme John Maynardin sekä Edgar Fouchen todistukset.

Puhumme Nick Cookin tutkimuksesta ja mainitsemme William Hamiltonin — heidän löydöksensä viittaavat salaiseen avaruusohjelmaan.

Tarkastelemme myös mitä Gary McKinnon on sanonut ja kysymme ovatko jutut kuten Apollo ja kemiallinen rakettiohjelma yksinkertaisesti eksytystä jolla on ihmisiä lannstava vaikutus, jotta he eivät miettisi paljon edistyneempia ”pimeän budjetin” ohjelmia.

UFO-havainto Floridasta

Tammikuun 12. päivänä 2018 Orlandon lähellä Floridassa otettiin useita kuvia lentävästä lautasesta, jossa oli nelikulmainen ikkuna.

Kuva: Exopolitics.org

 

Valokuvaaja, joka esiintyy nimellä JP, sanoi että aluksessa näkyi kaksi matkustajaa, ”ihmisen näköisiä” avaruusolentoja, ja ne seisoivat ikkunan takana ja kommunikoivat hänelle telepaattisesti.

Kuva-analyysi ja kommentaarit löytyvät artikkelista osoitteessa exopolitics.org.

 

Gizan pyramidin sisältä löydetty uusia tiloja

Pitkä, piilossa ollut kapea käytävä on löydetty Gizan pyramidin alta. Tiedemiesten löydös saattaa viimeinkin paljastaa salaisuuksia 4500 vuotta vanhasta monumentista.

Käytävän sijainti, valkoiset pisteet ylläolevassa kuvassa.

Syväksi tyhjyydeksi kuvattu käytävä on kolmisenkymmentä metriä pitkä ja 70 metriä maanpinnan yläpuolella. Se kulkee Suuren Gallerian päällä, nousevan käytävän joka kytkee Kuningattaren kammion Kuninkaan kammioon pyramidin sydämessä. Löydöksestä kertoo Dailymail syväluotaavassa artikkelissaan.

Ei ole tiedossa miksi tyhjiö on olemassa, tai onko sen sisällä artefakteja, sillä kyseiseen alueeseen ei päästä käsiksi. Lisätutkimuksia täytyy tehdä, jotta saadaan tämän tilan salaisuudet selville. Se on kuin 200-paikkainen lentokone pyramidin sydämessä, selittää AFP:lle Medhi Tayoubi, ScanPyramidsin johtaja löydöksestä.

Allaoleva video on ScanPyramidsin käsialaa, käyttäen kehittynyttä ei-läpitunkevaa teknologiaa joka sallii niiden nähdä kivien läpi ja löytää mitkä tahansa tyhjiöt tai sisäiset tunnistamattomat rakenteet.

 
Artikkelin julkaissut

 

Ihmisistä kehittyy hybrideitä heidän DNA:n päivittyessä

Jos avaruusolennot ovat luojiamme, silloin he ovat tottakai yhteydessä meihin ja tarkkailevat meitä.

Uskomaton DNA-evidenssi viittaa siihen, että maapallon ulkopuolelta tulleita ihmisiä on planeetallamme tällä hetkellä. Heillä on ihmiskeho. Uusi data viittaa siihen, että ihmiset ovat muuttumassa ja transformoitumassa monilla eri tasoilla.

Todistusaineisto viittaa siihen, että maapallon ulkopuoliset kohtaamiset ovat globaali ilmiö, ja että tämä uusi ihmisrotu tunnetaan nimellä tähtilapset tai indigo-lapset.

Näiden lasten profiileissa on yhteisiä attribuutteja ja samankaltaisuuksia. He ovat erittäin älykkäitä, luovia, psyykkisiä, telepaattisia ja heillä on parantavia ja selvännäkökykyjä.

Jotkin viimeisimmistä DNA-tutkimuksista saattavat määrittää sen miten tämä päivitys tulee tapahtumaan.

Tähän kuuluu tiedon vastaanottamista todellisesta geneettisestä alkuperästämme, psi-kykyjen käyttämistä kehittyneen teknologian kanssa, materian manipulointia, astrofysiikkaa, parantamista, kaikki tulevat geneettisten ja henkisten ohjelmien mukana ihmistietoisuuden herättämiseksi, ihmiskunnan kehityksen auttamiseksi kohti todellista moniulotteista ihmistä.

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

 

Astronauttien livestreamille käy hassusti

ISS:n kyydissä olevat NASAn insinöörit Mark Vande Hei ja Scott Tingle sekä Japanin avaruusministeriön Norishige Kanai puhuivat elämästä ja tutkimuksesta eri kanavien ja mediatoimistojen haastatteluissa.

Haastattelu tuntuu saavan mielenkiintoisen lopun. Se alkaa kohdassa 13.55 videolla, joka näyttää virheeltä sini/viherkuvataustassa.

Värikuvataustatekniikkaa käytetään yleisesti videoiden tuotannossa ja jälkituotannossa. Jos kyse on oikeasti virheestä värikuvataustassa, silloin video ei ole suora vaan jälkituotantoa. Lisäksi jos asian laita on näin, voimme vain ihmetellä miksi haastattelu olisi nauhoitettu tuntemattomassa lokaatiossa maapallolla ja ollut sen jälkeen NASAn editoima?

Jos katsomme samanlaisia haastatteluja, jotka on pidetty vuonna 2013, silloin saa kuvan että tietyt ”live”-haastattelut todellakin tapahtuvat jostain paikasta maapallolla sen sijaan että ne olisivat suorana ISS:llä.

Vuoden 2013 haastattelussa Chris Cassidy vahingossa myöntää, että he kuvaavat sitä USA:ssa.

Opiskelijan esittämän harmittoman kysymyksen jälkeen Chris sanoo jotain ei-käsikirjoitettua tietoa siitä missä he filmaavat. Tämä saa hyväntuulisen avaruustapahtuman vaikuttamaan typerältä. Kohdassa 0.56 ”…Ympäri USA:ta josta me puhumme sinulle nyt…”

Värikuvatausta, tai chroma key, on visuaalinen efekti/jälkituotantomenetelmä jossa kaksi kuvaa tai videostriimiä asetetaan päällekkäin perustuen värisävyihin.

Tekniikkaa on käytetty paljon poistamaan tausta tietyistä kuvista tai videoista — erityisesti uutisissa, elokuvissa ja videopelialalla. Värit etualalla tehdään läpinäkyviksi, mikä sallii kahden erillisen videon tai kuvan limittäytyä päällekkäin.

Onko ISS:n livestream todella ”live” vai onko kyseessä feikki jälkieditoitu tilanne?

Video 1: Kelaa kohtaan 13:55 ja näet virheen kolmen astronautin kuvassa
Video 2: Kelaa kohtaan 00:56 ja kuulet Chris Cassidyn hämmästyttävän lausunnon

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Omituinen avaruuteen poistuva esine tallentui ISS:n kameraan

Tammikuun 1. päivänä 2018 NASAn HD-kamera ISS:llä tallensi jotain joka sillä hetkellä oli poistumassa ilmakehästä.

Aluksi sitä voisi luulla haamuksi, suuren ukkosmyrskyn aikaansaamaksi purkaumaksi, mutta esine on kuitenkin selkeästi suuntaamassa ylöspäin kohti avaruutta, mikä puhuu siitä että kyseessä ei ole haamu.

Onko mahdollista että joku on laukaissut sikarinmuotoisen esineen avaruuteen jotain tarkoitusta varten? Siellä on nykyään aika aktiivista….

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

”Jotain” monitoroidaan avaruudesta

Jotain omituista on käynnissä, kun viiden päivän sisällä neljä supervaltaa; USA, Venäjä, Japani ja Kiina ovat suorittaneet rakettilaukaisuja, joissa kaikissa on ollut mukana satelliitteja.

Joulukuu 22, 2017: USA (SpaceX) – Lasti: 10 satelliiittia
Joulukuu 22, 2017: Japani – Lasti: 2 satelliittia
Joulukuu 26, 2017: Venäjä – Lasti: 1 satelliitti
Joulukuu 26, 2017: Kiina – Lasti: tuntematon määrä satelliitteja

Huom: Tuntemattomasta syystä Venäjä on menettänyt kontaktin satelliittiinsa joulukuun 26. päivän laukaisun jälkeen.

Nämä laukaisut lähes samaan aikaan eivät voi olla yhteensattuma, ja vaikka sanotaankin että nämä satelliitit ovat viestintä- ja sääsatelliitteja, voi niiden oikeaa tarkoitusta jäädä pohtimaan. Onko avaruudessa jotain muutakin valvottavaa?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kyse ei ole vain UFO-paljastuksesta

Viimeaikaiset uutiset niinkutsutusta UFO-paljastuksesta eivät todennäköisesti ole mitään muuta kuin savuverho sille, että siirrytään ”pimeästä” maailmasta ”valoisaan” maailmaan ja oikeutetaan rahan puuttuminen kirjanpidosta ($21 biljoonaa) puolustusministeriöltä, NASAlta ja muilta tahoilta, jota on käytetty salaisten pimeän budjetin projektien rahoittamiseen.

Puuttuvien biljoonien ongelman ratkaisun jälkeen he jatkavat pehmeää UFO-paljastusohjelmaa sellaisella tavalla, että vaikka kehittynyttä teknologiaa vapautettaisiinkin ihmisten käyttöön, ihmiset eivät enää ole ihmeissään.

Vaikka paljastus ei tulekaan yllätyksenä kaikkein kovimmille uskovaisille, se tulee olemaan hallittu paljastus joka on erityisesti kohdistettu niille jjotka eivät tiedä totuudesta mitään, ja joiden paniikia halutaan suitsia, mikä todennäköisesti saa vallan kun tämä suuri tapaus (televisiossa) sattuu.

UFO-paljastusagenda tulee saamaan jatkoa senaatissa joka tulee muuttamaan avaruuspuolustusohjelman rahoitusta. Muistammehan Wernher von Braunin sanat: “Heidän viimeinen korttinsa tulee avaruudesta.”

Seuraavassa haastattelussa Valkoisen talon Grant Cameron ja Stephen Bassett Paradigm Research Groupista puhuvat todellisesta agendasta sekä UFOihin liittyvistä aiheista jotka massamediassa tällä hetkellä ovat esillä.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot