90-luvun alussa tohtori John Mack, Harvardin yliopiston psykiatri, kysyi mitä oikeastaan tapahtuu niillä ihmisillä jotka sanovat joutuneensa avaruusolennon kidnappaamaksi. Skeptinen mutta kiinnostunut Mack haastatteli useita ihmisiä vuosien aikana. Lopulta hän tuli siihen päätelmään, että kyseessä ei ole mielisairaus eikä epärehellisyys, joka on näiden väitteiden takana. Hän sanoi että vaikka hän itse ei koskaan ollutkaan avaruusolentoa nähnyt, kaikkein järkevin vastaus on että ihmisten omat tarinat selittivät tarpeeksi hyvin heidän muistonsa.
Toinen hyvämaineinen UFO-tutkija oli tohtori J. Allen Hynek, astrofyysikko joka kirjoitti johdannon Raymond Fowlerin kirjaan ”The Andreasson Affair”, joka julkaistiin 1979. Hynek otti käyttöön tunnetun sanonnnan ”lähikontakti” kategorisoimaan UFO-havaintoja:
- aste: UFO nähdään 250 metrin etäisyydellä
- aste: UFO on jättänyt fyysisiä jälkiä
- aste: UFOssa on ”liikkuvia olentoja”
Toiset tutkijat ovat lisänneet kategorian lisää, neljännen asteen lähikontaktin, kuvaamaan abduktiokokemuksia.
Fowler on viettänyt suurimman osan ajastaan tutkien UFOja yksityiskohtaisesti sieppauskuvauksista. Hänen kirjansa ”The Allagash Abduction” on pääasiallinen informaatiolähde tunnetusta tapauksesta, joka sattui Eagle Lakella elokuussa 1976. Se kuvaa neljän osallistujan läpikäymien hypnoosisessioiden sisältöä, joilla pyrittiin herättelemään muistoja heidän astumisestaan alukseen, jonka he näkivät leijuvan järven yllä eräänä pimeänä iltana, siitä kuinka heitä tutkittiin ja sitten palautettiin leirialueelle.
“The Andreasson Affair” ottaa saman tulokulman. Se koostuu pääosin hypnoosisessioiden puhtaaksikirjoituksista, joissa Betty Andreasson ja hänen tyttärensä Becky kuvaavat South Ashburnhamin tapahtumia tammikuussa 1967 Massachusettsin osavaltiossa. Tarina on, suoraan sanottuna, outo.
Perhe näkee kirkkaan valon ulkona. Sähköt menevät poikki hetkeksi. Sitten heidän päivätajuntansa muistot sumenevat. Kuumottuneena unenkaltaisen tapauksen omituisista kuvista Betty 10 vuotta myöhemmin kuulee Hynekin tutkimuksesta ja kirjoittaa tälle. Hynek kertoo Fowlerille, ja Betty vakuuttuu ideasta käydä hypnoosiregressiossa. Hypnoosissa hän kertoo tarinan klassisesta sieppaustapauksesta — klassisesta koska, kuten Mack ja muut tiesivät, monissa sieppausraporteissa on samanlaisia kaavoja ja tapahtumia.
Betty kuvaa kuinka hänet johdettiin ulos talosta metrin mittaisten olentojen saattelemana, joilla oli ”harmaa iho ja ylisuuret, päärynän muotoiset päät [sekä] … suuret, kietoutuvat, kissamaiset silmät”. He tyynnyttelivät häntä koko kohtaamisen ajan, veivät hänet alukseen, tunnelien läpi, tutkimushuoneeseen ja täysin muunlaisiin paikkoihin, joissa joillakin paikoilla oli uskonnollisia merkityksiä, ja sitten kotiin- He kertoivat hänelle, että hänet on valittu paljastamaan rakkauden ja henkisyyden hallitsevasta tärkeydestä kertova viesti ihmiskunnalle.
Suurimmalle osalle lukijoista tulee mieleen kysymys: Tapahtuiko tämä oikeasti?
Fowler ei ota kantaa kysymykseen suoraan. Hän pysyy pääosin Bettyn narratiivissa, jonka tapahtumat hän tuntuu ymmärtävän epäsuorasti olevan oikeita. Hän tarjoaa kommentteja ja vertailuja muihin abduktiotapauksiin, ja tässä vuoden 2014 versiossa on lopussa tiivistelmämateriaalia, mihin kuuluu mm. “The Andreasson Affair – Phase Two” (1983) ja “The Andreasson Legacy” (1997).
Miten otat tämän kaiken vastaan riippuu siitä miten hyvin pääset sisään siihen. Jos mielestäsi lähikohtaamisraportit ovat kusetusta tai mielisairautta, silloin et saa irti paljoakaan. Jos kuten John Mack olet kiinnostunut siitä mitä oikeasti tapahtuu, silloin tässä on paljon mietittävää huolimatta siitä uskotko avaruusolentoihin vaiko et.
Saatat jopa päättää pitää tätä kirjaa fiktiona, ja silloin, vaikka se ei hiottua proosaa olekaan, sen tapahtumat kasautuvat levottomalla vaikutuksella.
Ja niiden kasaututessa kysymys jankkaa alitajunnassa: Jos tämä on jollain tapaa totta, mitä helvettiä oikein tapahtuu?
Artikkelin julkaissut Educating Humanity
