kirjoittanut Kevin Randle
Christopher Mellonin sähköpostiketju, jossa mainittiin Kingmaniin maahansyöksyneen UFOn etsintä, pani monet pyörät liikkeelle. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että onnettomuus perustuu yhteen ainoaan todistajaan. David Rudiak ja minä olemme tutkineet tapausta, mikä on vienyt meidät useisiin kaninkoloihin. Yksi niistä oli Michael Schrattin haastattelu. Hän puhui Harry Drew’sta, joka ilmeisesti oli Kingmanin alueen asiantuntija onnettomuuden suhteen.
Kun sain tietää tämän, ajattelin, että Schratt olisi hyvä vieras A Different Perspective -ohjelmaan. Lähetin hänelle viestin, jossa mainitsin kiinnostukseni Kingmania kohtaan, ja sovimme ohjelmasta 18. syyskuuta. Ennen kuin aloitimme nauhoituksen, mainitsin, että puhuisimme Kingmanista, mutta hän sanoi haluavansa puhua Len Stringfieldin maahansyöksytutkimuksesta.
No, me teimme molempia.
Minua kiinnosti tuolloin eniten Ray Fowlerin Kingmanista kirjoittama pitkä raportti. Olin yllättynyt siitä, että kansiossa oli pitkä haastattelu alkuperäisen todistajan, Arthur Stanselin, kanssa. Kingmanin onnettomuudesta kirjoittaneet, ja minä itse kuulun tähän ryhmään, lainasivat Stanselin haastattelun ensimmäistä osaa, mutta jätimme toisen osan huomiotta. Sen nimi oli ”Mies, joka sai yhteyden”.
Täällä Stansel kertoi olleensa osa viiden hengen ryhmää, joka tutki monia paranormaaleja asioita. Hän puhui astraaliprojisoinnista ja siitä, miten hän oli ottanut yhteyttä avaruusolentoihin ympäri galaksimme osaa. Tein siitä postauksen, joka löytyy täältä:
Minusta tämä oli hieman ongelmallista. Kyllä, Stanselilla oli vaikuttava ansioluettelo, mutta tämä outo sivujuonne näytti mitätöivän osan siitä. Otan tämän esille, koska Mellonin sähköpostiketjun jälkeen asiasta julkaistiin useita televisioraportteja, mukaan lukien Phoenixin televisioaseman tekemä raportti. Toimittajalla oli Fowlerin kansio. Tunnistin piirroksen, joka liittyi tuohon tiedostoon. Halusin tietää, oliko toimittaja nähnyt haastattelun toisen osan. En ole koskaan saanut vastausta, mikä ei ole yllättävää. Paikallisilla televisiouutisilla ei ole käsitystä jatkotutkimuksista. Kun ensimmäinen juttu on raportoitu, heillä ei ole kiinnostusta tehdä lisätutkimuksia.
Mainitsen tämän, koska Schrattilla oli kopio Fowlerin asiakirjoista, jotka hän sai Harry Drew’lta, joka oli Kingmanissa sijaitsevan museon intendentti, jossa asiakirjoja säilytetään. Painostin Schrattia tästä asiasta, koska pidin sitä tärkeänä. Oliko Harry Drew muokannut kansiota ennen kuin se siirrettiin museon kokoelmiin. Schratt ei uskonut, että Drew olisi tehnyt niin, mutta minulle oli selvää, että Schrattilla ei ollut haastattelun molempia osia.
Kingman, Arizona. Photo by Kevin Randle
Puhuimme Kingmanista ohjelman kaksi ensimmäistä jaksoa ja siirryimme sitten Len Stringfieldin tekemään työhön. Olimme samaa mieltä siitä. Ymmärsimme molemmat, että monet Len Stringfieldin tilanneraporteissa mainituista tapauksista olivat yhden todistajan tapauksia. Tiesimme, että hän keräsi tarinat, julkaisi ne ja toivoi, että joku muu kiinnostuisi niistä ja seuraisi niitä. Stringfield ei hyväksynyt kaikkia kertomuksia, vaan hän toimitti tiedot, jotka hänelle oli annettu. Voit kuunnella tai katsoa keskustelun täältä:
Mutta kuten sanoin, ainakin minulle haastattelun tärkein osa oli Kingmanista käyty keskustelu. Tässä asiassa olen puoliksi tyhjä lasi. Minusta Kingmanin tarina rajoittuu tällä hetkellä yhteen ainoaan todistajaan, ja se on Arthur Stansel. David ja Michael Schratt näyttävät olevan puoliksi täysi lasi.
Seuraamme edelleen johtolankoja. David on löytänyt paljon tietoja, joista suuri osa on peräisin sanomalehtiartikkeleista ja jotka viittaavat useisiin outoihin tapahtumiin Kingmanin ympäristössä 1950-luvun alussa. En ole varma, mihin tämä kaikki johtaa, mutta se on varmasti luomassa hyvin monimutkaista tarinaa, joka saattaa purkautua täysin jäljen lopussa… tai sitten ei.
Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com
