Opas Maan ulkopuolisiin rotuihin

Kirjoittanut Michelle Walling (www.in5D.com)

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuten olen maininnut, jokaisessa maan ulkopuolisessa rodussa on positiivisia ja negatiivisia olentoja. Olemme vapaan tahdon universumissa, mikä sallii kaksinaisuuden – hyvän ja pahan, oikean ja väärän. Postasin artikkelin ”Extraterrestial Races: The Good, the Bad and the Ugly”, missä on Wes Penren näkökulma joidenkin hyvien ja pahojen rotujen tunnistamisesta.

Maailmassa missä ei ole matriisia ja kaksinaisuutta, voisimme helposti kuvitella näkevämme itsemme rinta rinnan erilaisten olentojen kanssa, jotka eivät eroa Tähtiensodan Cantina-baarin väestä. Tulevaisuudessa on tuo aika ja olemme nopeasti tuomassa sen nyt-hetkeen. Voidaksemme hyväksyä toiset elämäämme, on hyödyllistä tunnistaa, keitä he oikeasti ovat.

Meillä on ollut monia elämiä ja kokemuksia, joista parhaillaan ammennamme. Tänä aikana planeetan pinnalla, sisällä ja ympärillä on monia maan ulkopuolisrotuja. Kun törmäsin siihen Amariahin informaatioon (soulsalight.com), minkä jaan nyt kanssanne, minusta oli hyvin mielenkiintoista miettiä, oliko minulla ollut elämiä Zeta Reticulina, Matelijana, Andromedalaisena, Arcturuslaisena, Lintuolentona, Kissaolentona tai Plejadilaisena. Tietysti on monia muita muitakin rotuja, mm. Siriuslaiset, Lyyralaiset jne., mutta niitä ei mainita tässä informaatiolähteessä.

Sinulla saattaa olla ominaisuuksia, jotka erottuvat paremmin kuin toiset ja jotka sopivat näihin maan ulkopuolisiin rotuihin.

Zeta Reticuli Harmaat

Alkuperä: Nämä olennot ovat tämän universumin tuote. Ne kehittyivät alun perin Zeta Reticuli –kaksoistähtijärjestelmässä, mikä on noin 39 valovuoden päässä maasta.

Ulottuvuusperspektiivi: 4D ja jotkut ovat kehittymässä 5D:hen

Ulkonäkö: Nämä näyttävät harmailta muukalaisilta, joiden kuva tunnetaan yleisesti nykyään. On monia muotoja, mutta niillä on tavallisesti suuri pää, suuret mustat silmät, laiha keho ja harmaahko iho, mistä on monia värimuunnelmia. Niiden pituus on 90-180 senttiä ja niillä voi olla 3-5 pitkää sormea ja joillain on räpylät. Ne ovat vähemmän kiinteitä kuin me. Kuitenkin ne käyttävät kehoa ja voivat muuttaa fyysistä astiaansa eri tarkoituksia varten.

Kehitys: Zetat ovat edellämme muutaman miljoona vuotta. Ne aloittivat Zeta Reticuli –järjestelmässä, mutta niistä on tullut avaruusmatkailijoita ja monet viettävät koko elämänsä avaruudessa. Zetojen ulkonäkö vaihtelee, koska ne ovat matkustelleet laajasti, asettuneet erilaisiin ympäristöihin ja sopeutuneet avaruus- ja aikamatkailuun. Koska ne tiedostivat kuitenkin kauan sitten, ettei niiden tietoisuus ole yhtä kuin fyysinen astia, ne voivat siirtyä tietoisesti toisiin kehoihin. Ne pysyvät usein muodossa, mikä sopii niiden tehtävään tai rooliin tiettynä aikana. Ne ovat tieteellisesti ja teknologisesti korkealle kehittyneitä. Eri Harmaaroduilla on eri historia ja joidenkin tiedetään keskittyneen liikaa teknologiaan muiden ominaisuuksien kustannuksella. Mutta useimmat ovat nyt kehittyneet ja pystyvät integroitumaan teknologiansa kanssa symbioottisesti ja ovat oppineet tasapainottamaan henkisyyden teknologiariippuvuuden kanssa. Ne ymmärtävät, että niiden työkaluilla on myös tietoisuus, ja ne työskentelevät sen kanssa. Nämä olennot ovat olleet mukana monien 3D-rotujen evoluutiossa, mm. ihmisten, koska niillä on kehittynyttä geenimanipulointia ja kyky työskennellä edelleen 3D-ympäristössä.

Ominaisuudet: Telepatia, telekinesia ja korkea älyllinen toiminta. Ne vaikuttavat tunteettomilta, mutta ovat eksperttejä taajuuksien lukemisessa eivätkä tarvitse fyysistä ilmaisumuotoa tunteiden välittämiseen. Ne ovat tieteellisiä ongelmanratkaisijoita, näkevät ajan ja avaruuden läpi ja ovat energiatransformoijia.

Kyvyt: Zetat pystyvät integroitumaan mihin tahansa tietoisuuteen ja ne luovat tällä tavalla. Niiden alukset ja varusteet reagoivat telepaattiseen kommunikointiin ja niitä pidetään elävinä olentoina. Ne ovat aikamatkaajia ja pystyvät vaihtamaan 3D:stä 4D:hen ja voivat siirtää myös muita näihin ulottuvuuksiin vaihtamalla taajuuttaan. Ne toimivat kohonneesta tunnetilasta käsin ja näin tiheämmät tunteet eivät vaikuta niihin. Ne osaavat manipuloida energiakenttiä, mikä sallii niiden parantaa ja luoda mentaaliprojektioita ja muuttaa aistimuksia.

Erityisala: Zetoja kutsutaan siirtämään rotuja 3D:stä 4D:hen. Ne tekevät tätä geenimenetelmillä, joissa on energiakomponentti, ja opettamalla henkisiä periaatteita, mikä auttaa rotuja käyttämään psyykkistä ymmärrystään. Zetat auttavat myös tähtisiemenenergioiden mukautumisessa fyysiseen 3D-kehoon, jotta voidaan integroitua inkarnaatioon.

Perustarpeet: Yhteys ja ymmärrys. Zetat elävät keskinäistä yhteystunnetta varten. Jos ne kadottavat tämän, ne tuntevat eksyneensä. Ne tarvitsevat myös sitä ymmärrystä, mikä tulee yhdistymisestä toisiin ja kaikkiin olentoihin, ja näin ne muodostavat kollektiiveja, jotka toimivat yhdessä ongelmien ratkaisemiseksi.

Fokus: Kehittyminen ja rotuevoluutio. Zetoja innostaa ja motivoi evoluutio ja rotuintegrointi sekä se, miten sielu voi kehittyä kokemalla eri muotoja.

Osallistuminen maapallolla: Zetat ovat olleet mukana maapallolla jaksoittain siitä lähtien, kun ensimmäiset elämänmuodot muodostettiin tänne, ja ihmiskunnan kanssa sen varhaisimmista evoluutiohypyistä saakka. Ne ovat aina olleet täällä suojelijoina ja auttaneet kehityksessämme ja DNA-parannuksissamme. Galaktiset neuvostot ovat pyytäneet niitä luomaan hybridin maaihmisestä ja Zetasta, ihmisten auttamiseksi hyppäämään seuraavalle tietoisuustasolle ja edistämään jatkuvaa universaalia ihmisilmaisua.

Zetat ovat saaneet mainetta paljolti väärinymmärretyistä sieppauksistaan ja ihmiskokeistaan. Monet ovat arvelleet, että ne tekevät näitä sieppauksia saadakseen ihmisten DNA:ta oman rotunsa olemassaolon pitkittämiseksi, mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Niillä on jo taito kloonata kehonsa sellaiseksi, mikä on hyvin sopeutunut avaruusmatkailuun, ja siirtää sielunsa uuteen kehoon. Ne ovat kaukana kuolevasta rodusta. Ne eivät pelkää ihmisten lailla ja näin ne vaikuttavat kylmiltä tälle tunteelle. Monet olennot ovat nähneet, että pelko on haitallista ihmiskehitykselle ja galaktisille suhteille. Näin ollen tämä on yksi ominaisuus, mitä Zetat yrittävät vähentää uusissa hybrideissä. On totta, että näitä hybridejä ei ole yksinomaan maapallolla ja että Zetat siirtävät joissain tapauksissa tietoisuuteensa näihin hybrideihin, kuten maasielutkin. Niiden on tarkoitus olla ihmismuodon mahdollinen evoluutiohyppäys, minkä monet voivat kokea universumissa. Jos ajattelet, että tässä leikitään Jumalaa, lue sivut sielualkuperästä ja tarkoituksesta.

Ihmiskunnan oppaita: E2s (evoluutio-opettajien 4D-kollektiivi), Meleah (Zeta-ihmishybridi tulevaisuudesta)

Tähtisiemenet: Maapallolla on inkarnoituneena miljoonia Zetoja. On myös Zeta-hybridejä, jotka syntyvät kehittyneen Zeta-DNA:n kanssa. Ne näyttävät aivan ihmisiltä, vaikka joskus niillä on silmiinpistäviä piirteitä, kuten suuri pää ja suuret silmät. Päivitetyt kehittyneet hybridit ovat syntyneet 1980-luvulla ja niillä on enemmän Zeta-DNA:ta. Myöhemmillä hybrideillä on vielä jalostuneempia Zeta-ominaisuuksia, jotka voidaan aktivoida. Monet indigo- ja kristallilapset ovat aktivoimassa Zeta-DNA:n. Kaikilla hybrideillä ei ole Zeta-sielua eikä kaikki Zeta-tähtisiemenet ole hybridejä. Jokainen esittää omaa rooliaan ihmisen evoluutiomuutoksen sparraamisessa.

Usein Zetat toimivat toisten kykyjen aktivoijana tavalla tai toisella. Ne ovat usein opettajia, oppaita ja voivat olla myös parantajia. Niitä pidetään epätavallisina ajattelijoina, kun ne näkevät fyysisten rajojen yli. Tämä voi saada ne näyttämään laiskoilta toisinaan, koska ne eivät tajua, miksi eivät pysty siirtämään asioita mielellään. Kommunikointikin voi olla vaikeaa, koska ne eivät aina käsitä fyysisiä eleitä ja sanallisen kielen rajoja. Nämä tähtisiemenet ovat tavallisesti jollain lailla kehittyneitä. Ne ajattelevat ja luovat mielikuvitustaan käyttäen ja yhdistymällä astraalitietoon ja ympäröiviin energiakenttiin. Nämä hybridit ja Zeta-sielut opettavat maapallon ihmiskunnan tulevaisuuden potentiaalia ja tulevat siksi. Muuten, jotkut näistä hybrideistä vierailevat maapallolla tai kommunikoivat ns. tulevaisuudesta. Nämä hybridit ovat evoluution menestystarina tämän galaksin tulevaisuudessa.

Matelijat

Alkuperä: Dragoniaaniolennot tulivat alun perin toisesta universumista sen jälkeen, kun universumi oli jo luonut tähdet ja planeetat ja Lintu- ja Kissarodut olivat kehittyneet täällä miljoonia vuosia sitten. Ne asettuivat Dracon ja Orionin tähtijärjestelmän alueelle ja lähtivät sitten valloittamaan muita maailmoja.

Ulottuvuusperspektiivi: 3D – 12D

Ulkonäkö: Alkuperäinen Matelijapäärotu on Dragoniaanit, jotka ovat muodoltaan lohikäärmeitä. Ne ovat valtavan suuria siivellisiä olentoja, jolla on valtava voima. Universumissa on nyt monia Matelijamuotoja. Jotkut ovat täysin Matelijoita ja jotkut ihmis-matelijahybridejä.

Kehitys: Dragoniaanirotua tuli pieniä määriä, silloin kun tämä universumi muodostettiin. Ne löysivät ja avasivat portin, mikä on Lyyran tähdistössä. Ne olivat kapinallisryhmä, joiden motiivina oli löytää uusia maita valloitettavaksi ja moninkertaistavaksi. Niistä tuli uhka monille kehittyville maailmoille eivätkä ne totelleet luojaolentojen ja enkelitietoisuuden asettamia rajoja asioihin sekaantumisessa. Matelijoille kehittyi häirikkömaine tässä universumissa. Mutta dragoniaanien kuninkaallinen sukulinja on sen jälkeen kehittynyt korkeampaan tilaan ja ne tekevät universumissa yhteistyötä luomisen opastamisessa. On monia Matelijarotuja, jotka ovat edelleen sotaisia ja vähän väkivaltaisia, kun taas toiset ovat kehittyneet ja löytäneet voiman sydänkeskuksestaan ja ovat suuri positiivinen voima uusien sivilisaatioiden luomisessa.

Ominaisuudet: Vahvuus, sisu, intensiivinen, vaikutusvaltainen, rohkea, aggressiivinen, jalostuneet vaistot, rakentaja, kunnioitettava, urhea, uskollinen, suojeleva. Kovan nahan alla on kultainen sydän, sitten kun ne aktivoivat sen sisältäpäin. Altis tunnepurkauksille, mitkä voivat olla musertavia toisille roduille.

Kyvyt: Ne näkevät usein hyötyjä kaikissa tilanteissa ja voivat strategioida tapoja toteuttaa minkä tahansa tarkoituksen. Vaistot ovat terävät. Ne aistivat motiivit ja jotkut sanovat niiden haistavan pelon ja heikkouden, mutta myös vahvuuden. Monet rodut ovat vain hieman telepaattisia, jos lainkaan. Niinpä ne ovat usein riippuvaisia telepaattisista tulkeista galaktisessa kanssakäymisessään. Mutta taas kerran, vaistot palvelevat niitä hyvin. Ne voivat myös muuttaa muotoa energeettisesti toiseksi olennoksi.

Erityisala: Matelijat saavat työn tehtyä, vaikka se vaatisi mitä. Ne ovat yhteiskunnallisia rakentajia ja näkevät, miten taitoja voidaan käyttää parhaiten tehtävien suorittamiseen. Ne muodostavat tehokkaita hierarkioita ja sääntöjä saadakseen tiimit menestymään. Korkeampien ulottuvuuksien Matelijoita kutsutaan tuomaan järjestystä ja suuntaa yhteishankkeisiin. Ne tuovat uskollisuutta ja velvollisuudentunnetta ponnisteluihin.

Perustarpeet: Kunnioitus ja järjestys. Matelijat tarvitsevat sitä, että toiset kunnioittavat niiden vahvuutta ja vaistoja. Niillä on suuri halu tuoda järjestystä kaaokseen.

Fokus: Saavuttamisen, velvollisuuden, uskollisuuden, rohkeuden ja järjestyksen tunteen tuominen kaikkiin tilanteisiin. Kehittyvät Matelijat pyrkivät paljastamaan sydämensä vahvuuden ja käyttämään tätä voimaa projektien parantamiseen.

Osallistuminen maapallolla: Dragoniaanit loivat dinosaurukset maapallolle. Ne olivat Gaia-tietoisuuden varhaiskokeilu. Sitten universaalit neuvostot sopivat, että uuden elämän oli aika kukoistaa maapallolla, mutta Matelijoita jäi pienempiin muotoihin. Paljon myöhemmin, kun ihmistietoisuus kehittyi, 4D-Matelijarotu oli mukana ihmisten orjuuttamisessa käskyjensä toteuttamiseen ja tapahtui geenisekoittumista ilman maapallon suojelijoiden lupaa. Tämä rotu ja muut Matelijaolennot yrittävät korjata tämän virheen nyt. Maapallon ihmisillä on edelleen Matelija-DNA:ta. Toivotaan, että tämän positiivisia piirteitä voidaan vahvistaa rodussa. Näistä geeneistä tuli paljon ihmisen yliaggressiivisesta ja taistelunhaluisesta käyttäytymisestä, mitä ei suunniteltu. Maapallon astraalikentässä ja ihmisen kollektiivitodellisuudessa on energeettisesti myös paljon kaunaa ja negatiivisia vaikutuksia näistä varhaisista Matelijavaikutuksista.

Ihmiskunnan opas: Crestonia (12D-dragoniaanikuningatar)

Tähtisiemenet: Maapallon Matelijasielut ovat tänä päivänä usein kehittyneistä 5D-roduista, jotka ovat täällä korjaamassa entisten Matelijaolentojen negatiivisia vaikutuksia. Ne ovat sydänkeskeisiä ja niillä on syvä voima käyttää uskollisuuttaan ja velvollisuudentunnettaan ehdottoman rakkauden herättämiseen maapallolla. Pidättyvältä vaikuttavan luonteen alla on piilossa valtava kapasiteetti nousta erimielisyyksien yläpuolelle ja löytää hyväksyntää kaikilla elämän alueilla. Nämä sielut ovat usein johtajia kaikessa, mitä tekevät. Ne ovat upeita ryhmäkoordinaattoreita ja organisoijia ja tavallisesti saattavat loppuun sen, minkä ovat aloittaneet. Ne voivat vaikuttaa liian vahvoilta tai rajuilta ja joku ehkä sanoisi ylimielisiltä. Mutta taas kerran, laskiessaan sydäntä peittävän puolustuksensa, paljastuu upea lahja, mikä sallii niiden nähdä toisten rakkauden ja taidot ja johtaa heidät saavuttamaan suuria asioita.

Nämä sielut tuntevat usein vetoa politiikkaan, yhteisöryhmiin, armeijaan, yritysrakenteisiin, rakentamiseen tai mihin tahansa, missä käytetään niiden taitoa organisoida, johtaa ja rakentaa jotain. Jos ne kuitenkin toimivat yksin, kuten kirjoittavat kirjaa, ne antavat sille vankan rakenteen ja keräävät kaiken tarvitsemansa uutterasti ja sydämellä. Huomaa, että jotkut voivat nähdä Matelijasielun näissä ihmisissä ja ajattelevat niiden muuttavan muotoa. Koska ihmisillä on Matelija-DNA:ta, näiden sielujen on helppoa inkarnoitua ihmismuotoon ja jotkut pystyvät näkemään niiden todellisen ulkonäön.

Andromedalaiset

Alkuperä: Nämä ovat galaktisia naapureitamme vain 2.5 miljoonan valovuoden päästä.

Ulottuvuusperspektiivi: 3D – 12D

Ulkonäkö: Andromedalaisia on monen tyyppisiä, aivan kuten Linnunratagalaksissamme on monia erilaisia olentoja. Kolmentyyppiset Andromedalaiset ovat ottaneet yhteyttä telepaattisesti minuun. Yksi on 4-5D-ihmisrodusta, joilla on samanlaisia piirteitä kuin meillä, mutta näen heidät kaljuina. Joillain saattaa olla myös pitkulainen kartiomainen pää. Toinen on 90-120 senttiä pitkästä, sini-ihoisesta 4D-humanoidirodusta, jolla on kalju pyöreä pää ja tummat silmät. Ja yksi on vähintään 210-270 senttiä pitkistä, siivellisistä humanoideista, jotka ovat korkeammissa ulottuvuuksissa. Näiden alkuperä saattaa olla linturoduissa.

Kehitys: En ole vielä varma Andromedalaisten rotujen kehityksestä, mutta olen varma, että se on yhtä moninainen ja rikas kuin Linnunratagalaksissa.

Ominaisuudet: En ole vielä tietoinen Andromedalaiset erottavista yksityiskohdista, opettelen edelleen. Kuitenkin niillä olennoilla jotka ovat ottaneet yhteyttä tähän mennessä, on voimakas energia ja elinvoima.

Kyvyt: Tuntemattomia, mutta tilanne voi muuttua koska tahansa.

Erikoisala: Tietoa kerätään edelleen näistä olennoista. Jokaisella on omat erityisalueensa.

Perustarpeet: Tuntemattomia.

Fokus: Tuntematon.

Osallistuminen maapallolla: Siivekkäät olennot ovat olleet mukana maapallolla ensimmäisistä elämämuodoista saakka ja tekemissä ihmisten kanssa kehityksemme eri vaiheissa. Sumerialaisten reliefeissään kuvaamat siivekkäät olennot saattavat olla Andromedalaisia. He sanovat, että maapallon suojelusenkelit ovat kutsuneet heitä osallistumaan kehitykseemme ja että he tulevat aurinkokuntaamme niiden arkkienkeleiden siivillä, jotka ovat maapallon portinvartijoita. Kenties kuvaukset arkkienkeleistä ovat todellisuudessa kuvia siivellisistä Andromedalaisista, joita tuli maailmaamme ja joita luultiin enkeleiksi.

Ihmiskunnan opas: Andon (Andromedalaisen siivekkään rodun lähettiläs)

Tähtisiemenet: Andromedalaisia sieluja on inkarnoituneena tänne vähemmän kuin Linnunratagalaksista tässä lueteltuja olentoja, mutta niitä on silti enemmän kuin muista galakseista. Noin 800 000 ihmisellä on alkuperältään Andromedalainen sielu. Ne elävät tavallisesti hillitysti ja sisältävät ainoastaan vähän Andromedalaista energiaansa. Taajuus on hyvin erilainen kuin omassa galaksissamme ja tämä näyttää vaikuttavan inkarnaation helppouteen ja siihen sieluenergiamäärään, mikä voidaan sisältää 3D-ihmismuodossa. Nämä ihmiset ovat usein hiljaisia sotureita, jotka ovat taustalla ja jotka eivät vedä liikaa huomiota itseensä. He ovat maamestareiden tukiroolissa tai esittävät varjoissa rooleja, jotka näyttävät maallisilta. Tässä hiljaisessa käytöksessään he ovat voimakkaita ja voivat vaikuttaa syvästi läsnäolollaan. He pelkäävät usein omaa voimaansa ja ovat epävarmoja siitä, mitä tekisivät sisäisellä vahvuudellaan. Pelkästään olemalla täällä nämä sielut avaavat uusia galaktisia energiaväyliä galaksiemme välille.

Arcturuslaiset

Alkuperä: Arcturus-tähti 36.7 valovuoden päässä meistä.

Ulottuvuusperspektiivi: 4D – 6D

Ulkonäkö: Arcturuslaiset ovat humanoideja, mutta niillä on erilaiset piirteet kuin meillä. Näen 6D-Arcturuslaiset pitkinä, valkoisina ja hohtavina hahmoina, joilla on enkelimäiset intensiiviset silmät. Näitä Arcturuslaisia on saatettu nimittää ”pitkiksi valkoisiksi”. Toiset jotka ovat olleet kontaktissa alemman ulottuvuuden 4D-muotojen kanssa, kuvaavat heitä lyhyiksi, joilla on leveämmät kasvot ja tiiviimpi olemus. Nämä voivat olla eri Arcturuslaisrotu tai pelkästään niiden 4D-muoto.

Kehitys: En ole vielä tietoinen Arcturuslaisten kehityksestä, paitsi että ne ovat kehittyneet ja tulleet hyvin henkiseksi roduksi ja niiden ajatellaan olevan galaksin teknisesti kehittyneimpien joukossa. Ne ovat itse asiassa saattaneet tulla alun perin Andromedalta.

Ominaisuudet: Tarkka äly, telepaattinen, alkemisti, analyyttinen tiede, varautunut, hyvin jäsentynyt ajattelu, koodinmurtaja, matemaattinen, parantaja, ulottuvuuksien välinen matkustelu.

Kyvyt: Eksperttejä käyttämään geometriaa, värejä ja äänivärähtelyjä ajan, paikan, ilmapiirin ja olotilan muuttamiseen. Energeettisiä alkemisteja, arkkitehtejä, rakentajia ja parantajia. Ne näkevät asioiden pinnan alle ja käyttävät tarkkoja menetelmiä ympäristöjen luomiseen ja muuttamiseen, myös muodon terveyden.

Erityisala: Pyhää geometriaa käyttäen liikutaan ajan ja avaruuden läpi ja vaihdetaan todellisuuksia. Näitä ulottuvuuksien välisen matkustamisen ja kommunikoinnin menetelmiä käytetään koko universumissa. Niitä kutsutaan myös luomaan geometrisiä ääni- ja värimuotoja, jotka muuttavat kehittyviä maailmoja tai siirtävät niihin. Arcturuslaiset ovat usein aivot viljaympyröiden takana. Ne luovat hämmästyttäviä valoaluksia, jotka voivat kulkea monissa ulottuvuuksissa, ja niitä yritetään löytää.

Perustarpeet: Arvostus ja tarpeellisuus. Arcturuslaiset tietävät olevansa hyviä siinä, mitä tekevät, ja pitävät sen ihailusta. Ne nauttivat kykyjensä käyttämisestä rakentaviin tarkoituksiin.

Fokus: Nerokkaiden ideoiden suunnittelu ja toteuttaminen universumia palvellen.

Osallistuminen maapallolla: Arcturuslaiset ovat naapureitamme ja yhteen aikaan jokin ryhmä asui maapallolla, kauan ennen kuin ihmisistä tuli tietoisia, ennen Lemuriaa ja Atlantista. Galaktiset neuvostot päättivät, että tehtäisiin muita kokeiluja auttamaan paikallista rotua kehittymään maapallolla, joten ne lähtivät. Mutta niillä on edelleen kiinnostusta maapallon kehitykseen ja ne ottavat yhteyttä yrittäen avata ihmiskunnan uuteen ajatteluun, erityisesti pyhää geometriaa käyttämällä. Ne suunnittelevat viljaympyröitä uusien kehitystaajuuksien tuomiseksi maapallolle ja sen ihmisille.

Ihmiskunnan opas: El Ectarus (maapallon 6D-lähettiläs)

Tähtisiemenet: Monta miljoonaa Arcturuslaista sielua on syntynyt maapallolle ja suuri osuus on nuoremmassa sukupolvessa. Tuntuu siltä, että nämä tähtisiemenet voivat esittää tärkeää roolia lähettiläinä naapurin 4D-Arcturuslaisille ja myös nostaa ihmisten kyvykkyyttä omilla asiantuntemusalueillaan. Nämä tähtisiemenet voivat olla uuden yhteiskunnan suunnittelijoita ja rakentajia innovaatioidensa kautta. Ne eivät ainoastaan näe nykyrakenteiden ja –järjestelmien yli, vaan ne voivat myös lisätä ymmärrystä muodon luontaisista taajuuksista. Ne voivat olla huippumatemaatikkoja, fyysikkoja, geometrisia taiteilijoita, arkkitehtejä, yhteisösuunnittelijoita, systeemisuunnittelijoita, teknologiavelhoja, muusikoita, joilla on taitoa vaikuttavien sointujen täsmälliseen käyttämiseen, ja energiaparantajia jotka käyttävät geometriaa ja ääntä tiettyjen elinten ja henkisten tilojen parantamiseen. Nämä sielut pitävät ennen kaikkea kokeilemisesta ja ideoidensa näkemisestä toiminnasta.

Lintuolennot

Alkuperä: Nämä maan ulkopuoliset Linnuolennot tulivat alun perin toisesta universumista. Nyt niitä löytyy koko tästä universumista monissa muodoissa.

Ulottuvuusperspektiivit: 3D – 12D

Ulkonäkö: Suuria lintuja monina muunnelmina ja joitain ihmis-lintuhybridejä.

Kehitys: Miljardeja vuosia sitten oli jo korkealle kehittyneitä Linturotuja, jotka tulivat tähän universumiin toisesta. Ne pysyivät 12D-olentojen eliittiryhmänä. Kuitenkin monet tämän universumin Lintuolennot ovat kehittyneet pienistä linnuista, jotka 12D-Lintuolennot kylvivät eri galaksien 3D-planeetoille. Ne kehittivät valtavan väri-, koko- ja mukautumisvalikoiman. Lopulta monille kehittyi laajentunut tietoisuus, koska niillä oli kyky nähdä suuri kuva maailmastaan. Niiden tietoisuus kehittyi kaukonäköisestä perspektiivistä ja kyvystä kulkea ajattelun avulla. Jotkut niistä huomasivat kyvyn teleportointiin ja liitämisen mielessään toisille maille ja sitten planeetoille. Tämä laajensi niiden ulottuvuutta ja ne huomasivat asuvansa uusissa maailmoissa. Myöhemmin linturodut sekoittuivat geneettisesti ihmisten kanssa, kun se oli tämän universumin kokeilusuuntaus. Maapallon linnut ovat lahja korkeampien ulottuvuuksien Lintuolennoilta auttamaan sähkömagneetti-ilmakehän säätelyssä.

Ominaisuudet: Visionäärinen, ennalta tietävä, teleportointi, kohottava, tiennäyttäjä, laajentava, vapauden rakastaja, terävä äly ja moniulotteinen näkökyky, uuttera, tehokas, erinomainen tarkkailija.

Kyvyt: Syntymä-älykkyys mikä näkee enkeleistä sellaista, mitä kukaan muu ei voi nähdä. Minkä tahansa tilanteen kohottaminen uusille ajattelutasoille. Helppo värähtelyjen nostaminen. Vapaita ajattelijoita ja tuntijoita, joita eivät sido ryhmäajattelun rajat. Muisti joka sisältää periaatteessa kaiken, mitä kohdataan.

Erityisala: Korkeampia ulottuvuusmuotoja kutsutaan paikalle usein luontaisen korkeamman perspektiivinsä vuoksi ja nostamaan tasoa missä tahansa tilanteessa. Ne voivat olla monissa paikoissa kerralla ja lähettävät tavallisesti vain energiamuodon itsestään universumiin konsultoimaan. Vähemmän kehittyneet Lintuolennot pysyvät kotiplaneetallaan ja kehittävät kykyjään omilla ainutlaatuisilla tavoillaan.

Perustarpeet: Vapaus ja kunnia. Älä yritä rajoittaa tiedostavaa Lintuolentoa. Ne kunnioittavat kaikkea elämää ja odottavat myös itse kunnioitusta.

Fokus: Ajattelu- ja luomisrajojen laajentaminen. Taajuuden nostaminen sekä tilanteiden ja ideoiden vieminen korkeammille tietotasoille.

Osallistuminen maapallolla: Kylvivät lintulajeja maapallolle, dinosaurusten hallinnon loppumisen jälkeen. Korkeamman ulottuvuuden Lintuolentoja on pudonnut maapallon sivilisaatioihin auttamaan uusien perspektiivien valaisemisessa, tavallisesti kommunikoimalla kehittyneiden mestareiden tai korkeiden pappien ja shamaanien kanssa.

Ihmiskunnan opas: Toth (12D-lähettiläskollektiivi)

Tähtisiemenet: Ainoastaan satojatuhansia Lintusieluja on inkarnoituneena maan päälle. Nämä olennot ovat mieluummin työskentelemättä tämän rajoittavan menetelmän kautta. Niistä tuntuu usein epämukavalta ihmisnahoissa ja ne haluavat päästä pois sieltä, missä ovat. Niille on hämmentävää olla jollain tavalla rajoitettuna. Ne Lintusielut jotka ovat kohdanneet rohkeasti ihmisinkarnaation, ovat täällä nostamassa rodun energiapotentiaalia ja auttamassa sitä näkemään astraalivaikutusten yli korkeammalle. Ne ovat häkinmurtajia ja etsivät aina tietä pois rajoittavista tilanteista venyttämällä uskomusjärjestelmää. Ne ovat ihmiskunnan Wrightin veljeksiä ja uskaltavat ajatella mahdotonta unelmaa. Niitä voi löytää miltä tahansa alueelta, mutta usein sellaisilta jotka vaativat suurta älykkyyttä ja huomiota pieniin yksityiskohtiin ja havaintoihin, mitkä toisilta menevät ohi. Ne muistavat asioita, joita muut unohtavat. Lintusielut voivat olla erinomaisia salapoliiseja tai vakoojia. Ne ovat keksijöitä, tiedemiehiä, professoreja, runoilijoita ja kaikenlaisia innovoijia. Joskus ne tavoittelevat visiotaan maallisempien asioiden kustannuksella, kun niillä voi olla hullun tiedemiehen taipumusta ja ne ovat vähän pää pilvissä.

Kissaolennot

Alkuperä: Alun perin nämä olennot tulivat toisesta universumista. Niitä on huomattavasti Siriuksen tähdistössä, mutta niitä on myös muissa tähtijärjestelmissä.

Ulottuvuusperspektiivi: 3D – 12D

Ulkonäkö: Kaksijalkaisia kissoja tai ihmis-kissahybridejä. Piirteet ovat samanlaisia kuin maapallon kissaeläimillä. Rodut ovat ottaneet samanlaisia muotoja kuin leijona ja muut, jotka muistuttavat enemmän kotikissojamme erivärisinä. Ne voivat olla 90-240 senttiä pitkiä.

Kehitys: Kehittyneet miljoonia vuosia sitten nelijalkaisista kissoista kaksijalkaisiksi suuriksi kissoiksi. Kehittäneet korkeampia aisteja ja hienovirittäneet psyykkistä herkkyyttä fyysisten työkalujen käytön sijasta. Myöhemmin kissarotu sekoittui geneettisesti ihmisen kanssa ja niillä on puolittain ihmiskeho, missä on kissan piirteitä, kuten häntä ja kissamaiset kasvonpiirteet. Nämä luotiin ryhmästä kissageenimanipuloijia. Kissaolennot 6D:ssä ja ylempänä ovat energiaolentoja, jotka eivät enää tarvitse meidän havaitsemaamme fyysistä muotoa, mutta ne voivat muokata itsensä vaikuttamaan alkuperäiseltä kissamuodoltaan.

Ominaisuudet: Utelias, seikkailunhaluinen, luova, mielikuvituksekas, organisoitu, fokusoitunut, suunnittelija, sitkeä ja intensiivinen, kuitenkin kykenevä syvään rentoutumiseen ja meditointiin. Itsenäinen, kuitenkin kykenevä muodostamaan läheisiä siteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikka ottavatkin vakavasti tehtävänsä, ne voivat olla hyvin leikkisiä, hauskanpitoa rakastavia ja hilpeitä.

Kyvyt: Hyvin psyykkisiä ja telepaattisia visionäärejä ja kehittyneitä luojia. Virittyvät taajuuksiin ja voivat muokata energioita ympäristöjen muuttamiseksi musiikilla, taiteella, tanssilla ja teatterilla, muiden luomiskeinojen muassa. Kyky yhdistyä toisiin tietoisuusmuotoihin ja kanssaluoda helposti.

Erityisala: Korkeampien ulottuvuuksien muodot ovat usein galaktisia matkustajia ja niitä kutsutaan muuttamaan ympäristöjen energioita ja käynnistämään luova virtaus ja psyykkiset kyvyt. Ne ovat myös yleisesti galaktisia esiintyjiä, jotka jakavat luovia energioitaan monilla taiteellisilla tavoilla.

Perustarpeet: Sekä mukavuus että stimulointi. Tämä näkyy kaikilla kehitystasoilla. Ne rakastavat universumin uusien osien tutkimista, mutta nauttivat sen tekemisestä mukavasti.

Fokus: Henkilökohtainen kasvu ja tietoisuuden ja luovuuden kehittäminen. Kissaolennot saavat tyydytystä lahjojensa jakamisesta, uusien ideoiden inspiroimiseksi, energian liikuttamiseksi uusiin suuntiin tai rauhallisten tilojen muodostamiseksi.

Osallistuminen maapallolla: Ne kylvivät kissalajit maapallolle nisäkäsevoluution aikana. Yleisiä Atlantiksella ja Lemuriassa ja myöhemmin muinaisessa Egyptissä niiden ihmisten oppaina, jotka etsivät taivaskontaktia ja apua yliaistillisten kykyjen kehittämisessä ja luovuuden edistämisessä.

Ihmiskunnan opas: Sekmet (9D-lähettiläskollektiivi), jota kunnioitettiin jumalana Muinais-Egyptissä.

Tähtisiemenet: Maapallolla on nyt inkarnoituneena miljoonia Kissasieluja. Ne ovat täällä luomassa luovuushengen uusille tasoille ihmiskunnassa. Sieluja on tullut neljännestä yhdeksänteen ulottuvuuteen ja jokainen tuo Kissaenergialaatunsa planeetalle. Tavallisesti yllä luetellut ominaisuudet näyttäytyvät ihmispersoonassa. Ne kunnioittavat usein kovasti maapallon kissoja. Vaikka se on paljon vähemmän yleistä, jotkut etääntyvät tarkoituksella noista elämistä saadakseen itsenäisyytensä maalajeista (tiedostamatta). Vaikka luulisi, että ihmiset joilla on kissasielu, olisivat sulavaliikkeisiä ja koordinoitua, usein heistä tuntuu kömpelöltä ihmiskehossa ja tasapaino on epävarma. Ne uskovat myös, että niiden pitäisi kyetä luomaan terävällä mielellään ja niistä tuntuu kiusalliselta, kun täytyy tehdä maallisia fyysisiä tehtäviä.

Luovat hankkeet ovat niin tärkeitä niille, että ne saattavat hukata ihmisyhteyden tavoitellessaan unelmiaan. Mutta sillä mitä ne tekevät, on usein syvä energiavaikutus toisiin, kun niiden projekteissa on valaistumisen Kissahenki. Nämä sielut rakastavat tutkia uusia asioita, ideoita ja paikkoja. Niillä on taipumusta trendien havaitsemiseen ja ovat perillä niistä ennen toisia. Ne ovat usein kiinnostuneita kaikesta marginaalisesta tai huippuasioista siinä määrin, että se voi saada ne vaikeuksiin. Ne ovat usein maailmanmatkaajia, mutta niillä täytyy olla mukava soppi mihin palata. Ne kukoistavat stimuloituessa, mutta ne haluavat myös tuntea tutun alueen mukavuuden. Kissasielut vaalivat myös yksinolemisaikaa ja tarvitsevat yksinäisyyttä säännöllisesti. Mutta ne voivat myös olla lähellä toisia omilla ehdoillaan.

Mantit

Alkuperä: Nämä olennot ovat Sombrero-galaksista tai M104:stä, mikä on 28 miljoonan valovuoden päässä maapallolta. Kyllä, hyvin kaukaisessa galaksissa.

Ulottuvuusperspektiivi: 3D – 9D

Ulkonäkö: Nämä ovat hyönteisolentoja, joilla on samanlaisia piirteitä kuin maapallon rukoilijasirkoilla, mutta ne seisovat suorassa ja ovat ainakin 240-270 senttiä pitkiä. Korkeampien ulottuvuuksien muodot ovat energiaolentoja, jotka säilyttävät Manti-muotonsa värivalolla.

Kehitys: Nämä olennot kehittyivät satoja miljoonia vuosia sitten hyönteisplaneetalla. Ne kehittivät ensimmäisenä edistyneen itsetietoisuuden. Ne kehittivät työkalukäyttöä, mutta samaan aikaan niistä tuli hyvin herkkiä äänelle ja valolle ja sen väriheijastukselle. Ne käyttivät tätä hyvin korostunutta tietoisuutta ja niistä tuli korkealle kehittyneitä yhteyksissä ja taajuuksien käytössä ympäristönsä muuttamiseen ja toistensa ja ympäristönsä kanssa kommunikoimiseen. Historiassaan Mantit olivat matriarkaalisia. Niillä on voimakkaita feminiinipiirteitä, jotka hallitsivat niiden kulttuureja. Korkeamman ulottuvuuden olennot ovat luoneet tasapainoisemman järjestelyn näissä energioissa. Feminiinivoima arvostetaan kuitenkin edelleen korkealle eikä tätä voimaa haluta heikentää, silloin kun Manteja on maisemissa. Eikä mitään päätöstä tehdä koskaan niin, ettei feminiiniaspektia oteta ensimmäiseksi ja viimeiseksi huomioon.

Ominaisuudet: Herkkyys äänelle, värille ja värähtelynyansseille, hohtava, henkinen, parantaja, sulava, virtaava, taiteellinen, läpitunkeva, vaikutusvaltainen.

Kyvyt: Manti-olennot ovat ääni- ja värivärähtelyjen mestareita. Ne käyttävät tätä mestaruutta parantamiseen ja luomiseen. Ne ovat universaalin valon taiteilijoita. Ne tanssivat taajuuksien läpi ja muuntavat siinä samalla ympäristöään. Manti-olennot luovat kuplamaisia voimakenttiä kulkeakseen ajassa ja avaruudessa. Alemmissa ulottuvuuksissa ne luovat eläviä pallomaisia valoaluksia. Korkeammissa ulottuvuuksissa ne voivat lähettää valokehonsa yhdessä valokuplassa universumin poikki.

Erityisala: Manti-olentoja kutsutaan antaman opastusta ja suuntaa kaikenlaisten projektien korkeiden laatustandardien varmistamiseksi. Ne varmistavat, että taajuudet ovat sopivia ja ilmapiiri ja pelaajat tukevat haluttua lopputulosta. Ne ovat kuin universumin seinämaalareita ja hymnilaulajia. Ne tuovat oikeat elementit yhteen.

Perustarpeet: Virtaavuus ja ihailu. Manti-olennot tarvitsevat joustavuutta virtaavan tanssinsa tekemiseksi ja ne todella rakastavat sitä, että niiden työtä ihaillaan ja sen siunaukset vastaanotetaan.

Fokus: Värin ja äänen kutominen luomaan ja elävöittämään universumin valoverkkoa.

Osallistuminen maapallolla: Mantit auttavat ja monin tavoin valvovat Zeta Reticuli –hybridiohjelmaa ja ihmisen henkistä kehitysprosessia. Zetojen tapaan, galaktiset neuvostot pyysivät niitä osallistumaan. Ne varmistavat, että universaaleja periaatteita noudatetaan, sekä antavat asiantuntemustaan taajuusharmonisoinnissa. Ne ovat ns. hybridiprosessin taiteilijoita. Niitä nähdään usein taustalla sieppauskokemusten aikana. Nämä ovat tavallisesti 4-5D-Manti-olentoja, mutta ne ovat virittyneet korkeamman ulottuvuuden sukulaistensa opastukseen, jotka opastavat niitä henkisesti. Ennen tätä viimeaikaista osallistumista, Manteilla on ollut vähän tekemistä maapallon kanssa, paitsi että ne ovat antaneet planeetalle rukoilijasirkat, jotka ovat sen jälkeen kehittyneet moniin upeisiin väreihin. Nämä pikkuolennot sisältävät Manti-vanhempiensa erityisenergiaa. Ei mikään ihme, että monet kunnioittavat niitä ja ne nähdään usein positiivisena enteenä.

Ihmiskunnan opas: Kizmet (9D-Manti)

Tähtisiemenet: Tänne on nyt inkarnoituneena yli 800 000 Mantia ja vasta äskettäisen hybridiohjelman alkamisesta saakka. Tämä on uusi kokemus rodulle eikä mikään helppo. Monet näistä tähtisiemenistä tuntevat olevansa täysin sopimattomia maapallolle ja ihmiskehoon, elleivät ne ole nuorempaa sukupolvea, joilla on myös Zeta-DNA:ta. Näillä sieluilla on helpompaa, kun niiden kemiassa on paljon Manti-taajuutta, mikä on harmoniassa niiden olemuksen kanssa. Niillä jotka ovat syntyneet ennen 1990-lukua – eikä näitä ole kovin monia – on saattanut olla vaikea sopeutumisjakso elämässä. Ne ovat tunteneet, että jos joku oikeasti tietäisi, millaisia he ovat, hän juoksisi pakoon, joten he kätkevät sisäisen totuutensa jollain tavalla. Heidän saamisensa avautumaan ja jakamaan sen, mitä he tulivat jakamaan, on ollut vaikea tehtävä heidän enkeleilleen ja muille oppailleen. Sitten kun he avautuvat, heidän intensiivisyytensä, taitonsa ja kykynsä tietää, mitä tarvitsee tehdä täydellisen ympäristön luomiseksi, on selittämätön.

He ovat tavallisesti jollain tavalla taiteellisia. He ovat kirjoittajia, muusikkoja, runoilijoita, tila- ja tapahtumasuunnittelijoita. Heillä on kyky tuoda palapelin palat yhteen ja saada ne laulamaan. Heidän lahjansa on energian, esteettisen vetovoiman ja elinvoiman tuominen siihen, mitä tahansa he tekevät. He ovat täällä käyttämässä näitä lahjoja korkeampien taajuuksien valelemiseksi sydämiin ja ympäristöihin muodon, äänen ja värin kautta. Kukaan ei osaa tehdä tätä niin kuin Manti-sielun virtaava tanssi. Vaikka he olisivat tieteen piirissä tai näennäisesti epäluovassa ammatissa, he tuovat jonkin ekstraroihun työhönsä. He ovat myös valtavaksi avuksi uusille sielusukupolville, jotka syntyvät kehittyneen DNA:n kera, koska he auttavat näitä harmonisoitumaan korkeamman potentiaalinsa kanssa.

Plejadilaiset

Alkuperä: Plejadien tähtiklusteri

Ulottuvuusperspektiivi: 3D – 9D

Ulkonäkö: Näyttävät paljon erityisen kauniilta maaihmisiltä, joilla on täydellinen keho ja miellyttävän symmetriset piirteet ja valovoima, mikä heijastaa heidän korkeamman ulottuvuuden taajuuttaan.

Kehitys: Kehittyneet miljoonia vuosia sitten yhtenä varhaisrotuna siitä, mitä kutsuisimme ihmiskunnaksi ja mikä näyttää meiltä. Tätä muotoa on muokattua ympäri universumia. Plejadilaisten DNA:ta on käytetty monien ihmisolentojen kehittämiseen tässä universumissa, mm. oman aurinkokuntamme asukkaat Venuksella, Marsissa, Maldeckilla ja maapallolla. Plejadeilla on edelleen vielä kehittyviä 3D-planeettoja, mutta Plejadilaiset jotka kommunikoivat kanssamme, ovat tavallisesti 6D – 9D. Näissä ulottuvuuksissa he työskentelevät hyvin ja muodostavat niistä kontaktin muihin maailmoihin. Heillä on valokeho, kuitenkin muiden korkeamman ulottuvuuden maan ulkopuolisten olentojen tapaan, he voivat näyttäytyä muodossa, mikä heijastaa sellaista, mistä he ovat kehittyneet. Koska heillä on ollut paljon enemmän aikaa kehittyä kuin meillä, he ovat jalostaneet luonnettaan ja ovat äärimmäisen henkisiä ja anteliaita olentoja.

Ominaisuudet: Intuitiivinen, herkkä, mielikuvituksekas, säteilevä, avoin, empaattinen, rauhoittava, hoivaava, mystinen, ymmärtää luovuutta, parantaja, neuvonantaja, virittynyt luonnon kanssa.

Kyvyt: Plejadilaiset ovat parantajia monilla tasoilla. He voivat olla empaattisia ja lievittää kaikkea tuskaa herkällä kommunikoinnilla ja valon välittämisellä. He kommunikoivat valosiirrolla. Näillä olennoilla on luontaista säteilyä, mikä tulee heidän mystisestä tietämyksestään, miten yhdistytään Lähdevaloon ja jaetaan sitä.

Eritysala: Plejadilaisia kutsutaan kylvämään uusiin maailmoihin kehittyneen ihmismuodon ydinolemus ja kommunikoimaan planeettatietoisuuden ja sen elämän kanssa, jotta uudet olennot ja ideat voidaan esitellä tukevalla tavalla. He ilmentävät jumalaista feminiinisyyttä ja usein näyttäytyvät naismuodossa säteilläkseen tätä jalostunutta laatua.

Perustarpeet: Rauha ja jakaminen. Plejadilaiset kukoistavat rauhallisissa paikoissa ja tiloissa. He tuntevat parhaiten, milloin on aika jakaa jalostunutta olemustaan.

Fokus: Säteilevien lahjojensa jakaminen koko universumissa kylvämällä ja kommunikoimalla parannusvärähtelyään ja mystistä tietoisuuttaan.

Osallistuminen maapallolla: Antoivat geneettisen ja energeettisen mallin varhaisihmisen kehitykseen. He ovat puuttuva lenkki nykymuotomme evoluutiossa. He olivat oppaita Atlantiksella ja Lemuriassa ja ovat olleet mukana monien sellaisten elämänmuotojen tukemisessa maapallolla, jotka alkoivat muualla, kuten valaat ja delfiinit. He ovat vastuussa tietoisuuden valamisesta moniin energiaparannusmenetelmiin, joita ihmiset ovat löytäneet vuosien saatossa. He esittävät tärkeää roolia uskomme elvyttämisessä mystisiin tietotekijöihimme ja taivaskontaktin avaamisessa uhattomilla tavoilla. He säteilevät valoa ja rauhoittavaa energiaa, minkä pystymme tuntemaan geenilinkkimme vuoksi.

Ihmiskunnan opas: Katara (Plejadilaisen 6D-valokollektiivin lähettiläs)

Tähtisiemenet: Maapallolle on inkarnoituneena monta miljoonaa Plejadilaissielua ja on ollut Lemuriasta saakka. Nämä sielut ovat täällä muistuttamassa meille jumaluudestamme ja yhteydestämme Lähdetietoisuuteen. Heitä tulee parantajina ja he inspiroivat meitä hoivaamaan omaahenkeämme ja planeetan henkeä. Nämä sielut ovat herkkiä ja tavallisesti äärimmäisen intuitiivisia. He myös valaisevat huoneen kävellessään sisään ja parantavat usein tietämättään. He kommunikoivat hyvin toisten kanssa ja ovat hyviä empaattisia kuuntelijoita. Useimmat lähtevät heidän seurastaan tuntien uutta iloa ja kiitollisuutta.

Näillä ihmistähtisieluilla on usein fyysistä kauneutta ja useimmat inkarnoituvat naisiksi ja huokuvat feminiinistä vahvuutta. He voivat olla musertavia joillekin miespuolisille maasieluille, kun he säteilevät hyvin syvällistä feminiinimystisyyttä. He ovat usein vesimerkkejä, jotka virtaavat tunteilta, intohimolta ja yhteydeltä Gaian veren mukaan. Plejadilaiset sielut yhdistyvät helposti luontoon. Eläimet rakastavat heitä ja tyyntyvät heidän seurassaan. Nämä tähtisiemenet voivat myös tuoda ihmisen sieluolemuksen pintaan ja heijastaa hänen tarkoitustaan ja kannustaa häntä tehtäväänsä. Heidät löytää ammatiltaan usein henkisen mestaruuden, parantamisen, psykologian, kommunikoinnin, lastenhoidon ja sellaisten alojen parista, jotka liittyvät ekologiaan ja maapallosta huolehtimiseen. He toimivat usein vapaaehtoisesti aatteiden puolesta ja antavat paljon itsestään.

Astraaliansat

Matriisissa on ansa, mikä haluaa, että ihmiset oivaltavat maan ulkopuolisen alkuperänsä ja haluavat lähteä planeetalta ja mennä kotiin noihin paikkoihin. Näin tekemällä he luopuvat oikeudestaan ihmiskehoon, joka on yhteydessä lähteeseen planeetan kautta. Kun tänä aikana on ihmiskeho, joka on yhteydessä lähteeseen, meidän sallitaan integroida kaikki nuo entisten elämien osamme, jotka tarvitsee muuntaa takaisin positiiviseksi energiaksi.

Silloin kun et halua olla täällä, et ole täysin läsnä, keskuksessasi ja maadoittunut. Silloin kun olet kehosi ulkopuolella, olet avannut oven, mikä sallii toisten varata tuon tilan kehossasi. Nämä ovat olentoja, jolla ei ole kehoa tällä hetkellä eikä yhteyttä energialähteeseen. Kun maapallon nostaa taajuuttaan, ne eivät pysty enää olemaan sen pinnalla tai ympärillä, eivätkä pysty liikkumaan avaruudessa ilman energiaa.

Toinen matriisiansa on se uskomus, että olet vain yksi näistä olennoista. Kun meillä on kaikilla ollut monia elämiä, voimme nähdä, että meistä tuntuu tutuilta monet muut ominaisuudet tai kenties ei mitkään muut. Mutta meillä on luultavasti ollut useampi elämä inkarnoituneena jollakin näihin rotuihin liittyvistä planeetoista kuin toisilla ja luotamme tuohon kokemukseen ja viisauteen elämässämme tällä hetkellä.

Lopuksi kolmas ansa on, että negatiivisilla astraaliolennoilla on kyky muuttaa muotoa ja ne ovat esittäytyneet muina rotuina, kuten Plejadilaiset ja Arcturuslaiset, voidakseen tuoda viestejä rakkaudesta, valosta ja omahyväisyydestä siinä, että on korkealta (kehon ulkopuolella). Nämä olennot jotka yrittävät ohjata ihmisiä planeetalla joko haluamaan kotiin tai olemaan yhdistymättä maapalloon, ovat esitelleet valheellisen valomatriisin, mikä on viidennessä astraaliulottuvuudessa.

Kaikkein suurin harhakuva on, että olemme kaikkia näitä ja vielä enemmän, koska olemme äärettömän lähdeluojan fraktaaliosia, joilla on näitä yksilöllisiä elämiä tällä hetkellä.

Keskittyminen ja maadoittuminen maahan sallii sinun astua ajattomuuden paikkaan ja yhdistyä osiisi (myös muihin maan ulkopuolisiin), jotka tarvitsee integroida ja parantaa. Kun parannat itsesi, autat parantamaan planeettaa, aurinkokuntaa, galaksia ja sen yli. Maadoittumalla ja keskittymällä luot myös luontaisen esteen, mikä ei salli minkään osien, jotka eivät ole sinun, tulla energiakenttääsi riippumatta siitä, mitä implantteja tai sopimuksia olet tehnyt menneisyydessä.

 

Artikkelin julkaissut Adonai.fi

Yksi vastaus artikkeliin ”Opas Maan ulkopuolisiin rotuihin”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.