kirjoittanut Patrick Huyghe, julkaistu OMNI Magazinen huhtikuun 1995 numerossa
Jos UFO-sieppaukset ovat todellisia, niistä pitäisi olla oikeaa näyttöä. Tuo yksinkertainen premissi on saanut Victoria Alexanderin, kirjoittaja ja UFO-tutkija Santa Fe:ssä, puhumaan rikostutkimusmenetelmien käytöstä UFO-sieppaustutkimuksen todisteiden hankinnassa. ”Loppujen lopuksi”, hän sanoo, ”rikoksia oletetusti tehdään. Avaruusolentoja syytetään laittomista tunkeutumisista, kidnappauksista, päällekäymisistä ja raiskauksista. Mielestäni on aika alkaa tarkastella tyypillistä makuuhuonesieppausta siten kuin poliisin rikostutkinta sitä tarkastelisi.”
Alexanderin kiinnostus rikostutkinnalliseen näkökulmaan syntyi hänen turhautumisestaan fyysisten todisteiden puutteeseen sieppaustapauksissa, uhrien avuttomuuteen ja monien UFO-tutkijoiden yksinkertaiseen halukkuuteen hyväksyä sellaiset tarinat tosina. Vaikka rikostutkintanäkökulmaa ei ole aiemmin ehdotettu — puhumattakaan kokeilemisesta — UFO-sieppaustutkimusten kahden vuosikymmenen historian aikana, Alexanderin mielestä se oli seuraava looginen askel.
”Koska siepatuista suurin osa väittää avaruusolentojen olevan humanoideja, ei robotteja, heidän läsnäolostaan tulisi olla biologisia ja kemiallisia jälkiä. Jos nämä ovat todellisia tapahtumia, niille on oltava todellisia todisteita — sormenjälkiä, sieniä, partikkeleja, mitä vain. Se on rikostutkinnan peruslähtökohta, että kun kaksi esinettä on kosketuksissa, siitä jää partikkelijälki.”
Mutta ainoa tapa kerätä sellaista todistusaineistoa Alexanderin mukaan on rekrytoida mukaan ”tietoisia toistajia”, ihmisiä jotka väittävät tulevansa siepatuksi kerta toisensa jälkeen ja muistavansa sen seuraavana aamuna. Ensimmäinen asia, mikä heidän tulisi tehdä, on ottaa virtsanäyte, joka näyttää laboratoriossa onko siepattu kärsinyt stressistä. Ja jos siepattu herää nenä verissä, heidän tulisi ottaa siitäkin näyte myöhempää analyysia varten.
Kaikki se, minkä kanssa avaruusolennot ovat olleet kosketuksissa — vaatteet, makuuhuoneen lattia, matot jne. — voi mahdollisesti tarjota konkreettista todistusaineistoa: hiuksia, eritteitä, jälkiä tai partikkeleja niiden iholta, vaatteista tai aluksesta.
Alexander peräänkuuluttaa tämän todistusaineiston keräämistä itse. ”Tässä maassa ei ole päivystyspoliklinikkaa, joka sanoisi ’Ai avaruusolennot ovat raiskanneet sinut? Tehdään sinulle muutama testi.’ Yksikään poliisilaitos ei usko sellaista tarinaa ja tule tekemään tutkimusta suurennuslasilla. Siepatut joutuvat tekemään sen itse. Sitten myöhemmin ehkä saamme paikalle asiantuntijoita.”
Thomas Van Valkenburgh, yleisen turvallisuuden viraston rikoslaboratorion johtaja New Mexicon osavaltion poliisin päämajalla Santa Fe:ssä pitää Alexanderin ehdotusta harkitsemisen arvoisena. ”Meidän tulisi kyetä käyttämään rikostutkinnallisia tekniikoita tässä tilanteessa, vaikka minulla onkin ongelma ihmisten itse tekemässä rikospaikkatutkinnassa, koska heillä ei ole koulutusta.” Hän myöntää kuitenkin, että koska poliisilaitokset saattavat jättää tutkimuksia tekemättä, ihmiset ”todennäköisesti joutuvat tekemään sen itse, ainakin aluksi.”
UFO-yhteisön reaktio Alexanderin ehdotukseen on ollut yleisesti positiivinen. ”Mielestäni se on hyvä”, sanoo John Carpenter, MUFONin abudktiotutkimusten johtaja, ”jos se tehdään oikein. Päähuolenaiheeni on se, kuka sitä tekee ja miten hyvin se tehdään. Siepattujen itse tekemä tutkimus saattaa saada aikaan uusia väitteitä huijauksesta ja epäasianmukaisista käytänteistä. Ideaalitapauksessa ulkopuolisen tulisi tehdä se.”
Temple Universityn historioitsija David Jacobs, kirjan Secret Life: Firsthand Accounts of UFO Abductions kirjoittaja, antaa ehdotukselle myös tukensa. ”Kaikki aikeet kerätä todisteita ovat sen arvoisia”, hän sanoo, vaikka hänellä on epäilyksensä siitä onko avaruusolennoilla sormenjälkiä, perustuen saamiinsa raportteihin siepatuilta, jotka ovat nähneet sormet lähietäisyydeltä.
Victoria Alexander työstää nyt ohjekirjaa todisteiden keruun protokollille, ja hän on suunnittelemassa työkalupakkia, jota siepatut ja tutkijat voivat käyttää. ”Meidän tulee ainakin yrittää. Jos se epäonnistuu, jos sormenjäljet ovat suttuisia tai eivät erotu, silloin me ainakin muutamme siepattujen käsitystä kokemuksesta. Haluan heidän lopettavan itseänsä uhrina pitämisen ja alkavan etsiä vastauksia. Tämän tulisi muuttaa heidän koko kokemuksensa. Tällaisen osallisuuden tulisi voimaannuttaa heitä.”
Skeptikot eivät yllättävästi pidä sellaista ehdotusta muuna kuin turhana. ”Mielestäni, jos sieppaukset olisivat fakta eikä fantasiaa, meillä olisi ollut paljon näyttöä jo kauan aikaa”, saoo Philip J. Klass.
Artikkelin julkaissut OMNI Magazine
