Kaksi pitkulaista alusta Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 10. maaliskuuta 2021
Havaintopaikka: Clovis, Kalifornia, USA
Lähde: MUFON

Kävin tämän videon läpi ja näin jonkin liikkuvan linssin ohi… sitten tajusin että se onkin sadetta. Tämä on lisänäyttöä siitä, että silminnäkijän sanomiset ovat totta. Hän sanoi, että hän näki UFOn myrskyn aikaan. Ja itse asiassa niitä oli kaksi. Minun on myönnettävä, olen hieman hämmentynyt tästä. Hän sanoi, ettei hän nähnyt UFOa ennen kuin myöhemmin kun hän kävi läpi videota. Mutta digitaalinen silmä on täydellisempi ja voi joskus tallentaa verhoutuneita kappaleita, joita ihmissilmä ei näe. Hienoa näyttöä avaruusolennoista Kalifornian yllä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

En nähnyt esinettä kun kuvasin tätä, sillä katselin oikean yläreunan myrskyrajoja, kun etsin rotaatiota. Siksi paneerasin alaspäin. Vasta sen jälkeen kun olin katsonut videon, näin esineen ilmestyvän siihen, leijailevan, jsitten vilkkuvan ja katoavan. Välittömästi yritin selittää sen joksikin. Kuvasin porstuan oven läpi, suoraan kohti, eikä valoja tai telkkaria ollut takanani. Olin laittanut ne pois päältä salamoinnin takia ennen kuin menin etsimään pilviä. Tämä video on ainoa mikä minulla on.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Yksi vastaus artikkeliin ”Kaksi pitkulaista alusta Kaliforniassa”

  1. Videon alussa ei noita pitkulaisia objekteja heti näy, mutta ne ilmestyvät kuvaan jo alle sekunnissa.
    Samaa mieltä päätoimittajan kanssa siitä, että kameran objektiivin monikerroksinen linssi systeemi saattaakin olla visuaalista silmää täydellisempi ja tallentaa verhoutuneita UFOja. Tuo alempi UFO katoaa video kuvasta noin 15 sekunnin kohdalla ja tuo ylimmäinen UFO välkkyy ja katoaa kuvasta noin 23 sekunnin kohdalla.

    Tietysti tulee aina tuo mieleen, että jos kuvaa ikkunan läpi esim. myrskyä, niin huoneen valot voivat heijastua ikkunasta kameran objektiiviin ja tallentua video kuvaan mukaan. Tarvii vain luottaa kuvaajaan että selän takana ei ollut mitään valoja, jotka olisivat heijastuneet ikkunaan.

    Tuo olisi myös helppo tapa tehdä feikki video, sytytellä valoja ja sammutella niitä selän takana kuvatessa ikkunan läpi. Pitkulaiset valot eivät ole kotona tyypillisiä, mutta jos haluaa tehdä feikki heijastukset ikkunaan, niin kaikki mahdollista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.