Taustatutkimus muutti X-Files -käsikirjoittajan mielipiteen avaruusolennoista

Huolimatta siitä että hän on ollut “Salaiset Kansiot”-sarjan käsikirjoittaja, Ben Mezrich ei koskaan ole uskonut UFOihin mitenkään isosti.

Asiain tila kuitenkin muuttui kun Bostonissa asuva kirjailija alkoi tehdä taustatutkimusta viimeisimpään kirjaansa The 37th Parallel: The Secret Truth Behind America’s UFO Highway.

”Kasvoin tiedemiesperheessä, mutta en koskaan nähnyt mitään omin silmin. Olin skeptikko. Vasta sitten kun aloin kaivella tietoja kirjaani varten näen sen nyt enemmän mahdollisuutena”, sanoo Mezrich. ”Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, olen vakuuttunut siitä että on olemassa todistusaineistoa ainakin yhdestä (avaruusolentojen) vierailusta”.

“The 37th Parallel” keskittyy UFO-bongari Chuck Zukowskiin, entiseen coloradolaiseen sheriffiin joka on käyttänyt ison osan elämästään tutkien havaintoja avaruusolennoista, salaisista hallituksen toimista ja omituisista tapahtumista joissa karjaa on silvottu 37. leveysasteella.

Harvardin kasvattina hänen profiilinsa on vakuuttava, 16 kirjaa joissa on muutama bestselleri kuten Bringing Down the House: The Inside Story of Six MIT Students Who Took Vegas for Millions sekä The Accidental Billionaires: The Founding of Facebook: A Tale of Sex, Money, Genius and Betrayal. Nämä toimivat elokuvien 21 ja The Social Network lähteinä.

The 37th Parallel tulee ilmestymään myös elokuvana, New Line Cineman tuottamana.

”Kaikki sai alkunsa puhelinsoitosta Hollywood-tuottajaystävältäni joka sanoi ’Ben, tää yks kaveri Zukowski on tutkinut karjansilpomisia. Yli 10 tuhatta lehmää on löytynyt makaamassa maasta vasemmalla kyljellään, sisäelimiä on puuttunut ja veri on puuttunut ruumiista kokonaan. Mene juttelemaan kaverille.”

Mezrich lensi Coloradoon ja puhui Zukowskille. Ei kestänyt kauaakaan kun alettiin puhumaan kirjasta ja elokuvasta. ”Täysin kreisi tarina. Silvottua karjaa ja hallituksen salailuja. Omituisia salaliittoteorioita jotka menevät ajassa taaksepäin 40-luvulle. 30%-40% ihmisistä uskoo että maapallolla on käynyt olentoja muilta planeetoilta. Se on aika mukaansatempaavaa. Näistä aineksista saa aikaan hyvän elokuvan.” Robert Downey Jr. on neuvottelemassa pääosasta, sanoo Mezrich, joka lähestyy aihetta journalistin elkein, raportoimalla faktoja ja välttämällä spekulaatiota.

Uskooko Mezrich että meidän luona on vierailtu?

”Uskon että on olemassa varsin hyviä todisteita siitä että historiamme aikana tänne on törmännyt jotain. Mielestäni kaikki pyörii Roswellin ympärillä (oletettu lentävän lautasen törmäys New Mexicossa). Onko kyseessä sitten avaruusolentojen alus, kukaan ei osaa sanoa. Ilmavoimat kieltäytyvät julkaisemasta informaatiota tai puhumasta siitä”, sanoo Mezrich. ”Presidentit ovat koittaneet jouduttaa tiedostojen avaamista. Tiedän että Hillary Clinton haluaa saada tiedostot auki.”

”Suurin osa UFO-havainnoista on selittämättömiä. Kaikki eivät ole. Olen vakuuttumassa yhä enemmän siitä että on olemassa varmoja todisteita salailusta”, sanoo Mezrich, joka lisää että yksityisen ilmailuyrityksen on huhuttu säilövän UFOa yli 50 vuotta.

Mezrichin seuraava projekti? Woolly: The True Story of the De-Extinction of One of History’s Most Iconic Creatures kertoo tarinan Harvardilaisesta geeniteknikosta ja tiimistä tiedemiehiä jotka yrittävät tuoda takaisin mammuttia sukupuuton takaa. Siitä myös tehdään elokuva.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.