UFO-havainto Coloradossa

UFOt värittävät eteläisen Coloradon taivaan ja kukaan ei tunnu tietävän mikä ilmiö on kyseessä.

San Luis Valleys asukkailla on omat mielipiteensä. Judy Messoline, Hooperin asukas, pyörittää UFO Watchtoweria. Ihmiset ympäri maailman saapuvat paikalle vuosittain toivoen pääsevänsä todistamaan jotain joka ei ole tästä maailmasta.

”Heillä on ollut dokumentoituja UFO-havaintoja jo 1700-luvulta asti”, Messoline sanoo.

 

Messoline sanoo San Luis Valleyn olevan paranormaalin aktiviteetin keskuspaikkoja. Karjansilpomisista selittämättömiin valoihin — siellä on kaikkea. Omituinen asia Valleyssa, Messoline selittää, on että valot ilmaantuvat päivin ja öin.

Viimeaikoina kirkas valo on piinannut Valleyn taivasta.

”Se on ollut omituinen, pyöreä valkoinen valo. Se on näkynyt syyskuun 13. päivästä asti Antonion ja DaVitan välillä aina Crestoneen asti. Kukaan ei kykene selittämään sitä”, Messoline sanoo.

Monesti valot ilmaantuvat useiksi minuuteiksi kerrallaan ja ampuvat länsitaivaan suuntaan, pysähtyvät ja tulevat takaisin itään. Se on liian vaikeaa selittää, hän sanoo.

Mikä tahansa kyseessä onkin, kukaan ei kykene selittämään sitä, eivät edes alueen viranomaiset.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.