UFO ohittaa ydinsukellusveneen yliäänennopeudella

Voisivatko avaruusolennot piilotella veden alla? Bob McGwier työskenteli salaisen tiedustelutiedon keruun parissa vuosia. Allaolevalla videolla hän kertoo kaksi tarinaa USOista, tunnistamattomista vedenalaisista kohteista, kun hän työskenteli turvaluokitelluissa operaatioissa.

Ensimmäinen kertomus sijoittuu USS Hampton -ydinsukellusveneen kyytiin, jolloin sukellusvene oli syvällä vihollisvesillä. Toinen kohtaaminen tapahtui LCC Blue Ridge -komentoaluksella, jossa alus oli keskellä raivoavaa taifuunia!

Ensimmäinen kohtaaminen sattui 90-luvulla. USO ohitti USS Hampton -sukellusveneen. USO matkasi veden alla ääntä nopeammin.

Myös Venäjän armeija on kohdannut USOja Yhdysvaltain lisäksi. Vladimir Azhazha, entinen laivaston upseeri ja kuuluisa venäläinen UFO-tutkija, sanoo UFO-kohtaamisista noin 50% liittyvän meriin. Noin 15% liittyy järviin. UFOt pitävät vesialueista.

Toisessa tapauksessa ydinsukellusvene oli Tyynellä valtamerellä tehtävässä. Se havaitsi kuusi tunnistamatonta kohdetta. Miehistö ei kyennyt suorittamaan väistöliikkeitä niin, että heitä seuranneet kohteet olisivat jääneet taakse, ja kapteeni komensi sukellusveneen nousta pintaan. Kohteet seurasivat, lensivät ilmaan ja siitä pois.

“Useissa tapauksissa instrumentit ovat antaneet lukemia aineellisista kappaleista, jotka ovat liikkuneet uskomattomilla nopeuksilla. Laskelmissa näkyy noin 230 solmun eli 400km/h nopeuksia. Niin nopeasti liikkuminen on haaste jopa pinnalla. Veden vastus on paljon suurempi. Aivan kuin kappaleet olisivat uhmanneet fysiikan lakeja. Sille on vain yksi selitys: ne rakentaneet olennot ovat meitä paljon kehittyneempiä.”

Laivaston tiedusteluveteraani, kapteeni Igor Barklay kommentoi: “UFOt merellä usein näyttäytyvät NATOn laivastoille. Bahaman, Bermudan, Puerto Ricon läheisyydessä. Niitä useimmiten nähdään Atlantin valtameren syvimmissä osissa, Bermudan kolmion eteläpuolella sekä Karibianmerellä.

Toinen paikka, jossa UFO-kohtaamisia usein raportoidaan, on Venäjän Baikal-järvi, maailman syvin makean meden vesistö. Kalastajat kertovat kirkkaista vlaoista, joita nousee syvältä, sekä veden yllä lentävistä kohteista.

Eräässä tapauksessa vuonna 1982 ryhmä sotilassukeltajia on kouluttautumassa Baikalilla. He havaitsivat humanoidiolentojen ryhmän, jotka olivat pukeutuneet hopeisiin asuihin. Kohtaaminen sattui 50 metrin syvyydessä veden alla, ja sukeltajat yrittivät saada vieraat kiinni. Kolme seitsemästä miehestä kuoli, neljä muuta loukkaantui vakavasti.

Tietovuotaja Edward Snowden on paljastanut vedenalaisen kaikuluotaussignaalin olevan valtion virallinen salaisuus, ja kansalle ei anneta pääsyä raportoituihin USO-havaintojen dataan.

Voisiko tämä olla todiste valtion vedenalaisten avaruusolentojen salailusta?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.