Monimuotoiset noituudeksi nimittämämme pakanatraditiot ovat olleet olemassa erittäin pitkään. Noituus oli melkein kadonnut 1800-luvulla, mutta 1900-luvun alussa se koki uudestisyntymän Wiccan ja vastaavanlaisten ilmiöiden muodossa, jotka yrittivät rekonstruoida vanhaa pakanauskoa ja sen traditioita. Silloin kun Joseph Smith perusti mormonismin vuonna 1830, noituuden teologia oli periaatteessa kadonnut. Mutta joitain maagisia elementtejä näistä traditioista kulkeutui eteenpäin kristittyjen harjoittaman kansanuskon muodossa. Joseph Smith oli osa tuota maagista kulttuuria, vaikka hän ei millään tavalla noita ollutkaan. Hän ei eronnut mitenkään muista maaseudulla elävistä kristityistä, jotka harjoittivat kansantaikoja.Vaikka hän ei sitä noituutena pitänytkään, Joseph Smith oli tietoinen loitsuista, kirouksista ja maagisista kivistä. Smith käytti “näkijän kiveä” kääntämään Mormonien Kirjan. Smith viittasi tähän kiveen ja muihin samanlaisiin raamatullisella termillä “Urim  ja Tummim.” Smith opetti, että kaukana tulevaisuudessa, kristallimaan asukkaat saisivat sellaisen kiven, jonka avulla he oppisivat tuntemaan “korkeampiin kuningaskuntiin liittyviä asioita” (D&C 130:10). Smith, niinkuin monet aikansa ihmiset, jotka elivät maanläheisesti ja joutuivat luottamaan luonnon sykleihin selvitäkseen, myös uskoivat että astrologiaan. Eräs Smithin varhaisista ilmestyksistä viittaa siihen, että hän uskoi myös taikavarvun käyttöön. Smithin yhteys maagisiin käytänteisiin käydään läpi uraauurtavassa työssä Early Mormonism and the Magic Worldview, jonka on kirjoittanut D. Michael Quinn (1998, Signature Books, ISBN 1560850892). Nämä maagiset käytänteet ovat edelleen osa kristinuskoa, eivät noituutta, mutta ne edustavat perinteistä kansanuskoa molemmissa uskonnoissa.

Varhaisen mormonismin maagisten elementtien lisäksi mormonismilla on pintapuolisia samankaltaisuuksia noituuden kanssa teologisessa mielessä. Useimmat noituuden harjoittajat tunnistavat ainakin kaksi jumalaa, Kuun jumalattaren sekä Sarvipäisen jumalan. Mormonit, miespuolisen kristityn Isän lisäksi tunnustivat myös Taivaallisen Äidin. Näin molemmat traditiot tunnustavat mies- ja naisjumaluudet. Mutta teologiset samankaltaisuudet ovat varsin pinnallisia.  Mormonismi on suhteessaan kristinuskoon heterodoksinen, mutta kuitenkin perua siitä traditiosta ja työskennellyt yhtäläisyyksien selvittämiseksi. Mormonismi ei usko kolminaisuusoppiin, mutta uskoon kuuluu silti Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jotkut mormonit uskovat, että Taivaallinen Äiti on Pyhä Henki, mutta usko vaihtelee. (kts. 1980 Sunstone Magazinen artikkeli jossa käsitellään mormonien Taivaallisen Äidin doktriinia.)

Mikään tästä ei tarkoita, että mormonismi olisi noituutta tai mitenkään sen kaltaista. Mutta samankaltaisuuksia on pintapuolisesti sen verran, että mormonien tulisi olla myötämielisiä noitia kohtaan. Niin paljon kuin arvostankin mormonismin ja perinteisen kristinuskon välistä dialogia, haluaisin myös nähdä jonkinlaista mormonien ja noitien välistä dialogia.