Selvänäkijä Aino Kassisen ennustuksia

Aino Kassinen oli Suomen tunnetuin selvänäkijä. Häneltä kysyvät neuvoa julkkikset ja valtiomiehet. Mm. presidentti Kekkonen kävi hänen vastaanotolla. Seuraavana muutamia Aino Kassisen ennustuksia. Ennustukset on annettu 6. 8. 1971.

Max Jacobsonista tulee YK:n pääsihteeri. Suomi ei joudu uuteen sotaan Itämeri puhdistuu saasteista. Samoin Saimaa. Helsinkiin tulee maanalainen. Seutulan lentokenttä ei tule kestämään uusi ja isompia lentokoneita. Maan laatu on liian huono.

Asuntojen hinta laskee. Asunnoista on liikatarjontaa Maaseudulta ei kannata muuttaa kaupunkiin. Maanviljely kannata. Ursula Rainio mene ulkomaalaisen kanssa naimisiin. Helsingin väkiluku nousee seitsemään sataan tuhanteen. Kiina hyväksytään YK:n jäseneksi. SALT-neuvottelut onnistuvat. Marsiin ja Venukseen ei lennetä. Venäläiset eivät saa avaruusasemaa pysyvästi toimimaan. Marsin lentoa yritetään, mutta astronautit jäävät avaruuteen. Kolera ja rutto leviävät sota käyvissä maissa. Nälkää nähdään Afrikassa, asiassa, Etelä-Amerikassa, ja Espanjassa. Vesuvius purkaantuu lähivuosina. Ihminen ei mene veden alle asumaan. Roomalaiskatoliseen ja kreikkalaiskatolisen yhdistyvät yhdeksi kirkoksi. Itä- Ja Länsi-Saksa yhdistyvät. Espanjasta tullee kuningaskunta, samoin Kreikasta. Konstantin pääsee omaan maahansa. Elinsiirrot yleistyvät, mutta keuhkoja ei voida siirtää. Syväjäädytetyt miljonäärit eivät herää henkiin. Syöpään keksitään lääke. Castro hallitsee Kuubassa.

K: Puhutaanko seuraavaksi Englannista?

V: Puhutaan pois vain. Sinne tulee koko ajan lisää ihmisiä ja se saari täyttyy. Mutta ei niillä hätää ole, koska aikanaan ne entiset siirtomaat tulevat takaisin. Ne huomaavat niissä siirtomaissa, etteivät pärjää itsekseen ja pyrkivät siksi itse takaisin Englantiin. Sillä tavalla se maa vahvistuu. Ja sitten se säilyy kuningaskuntana niin kuin Ruotsikin, vaikka jossain vaiheessa siitä tulee paljon keskustelua. Siellä Ruotsissa tulee kuningas siitä prinssistä. Norja pysyy myös kuningaskuntana, samoin Tanska ja Hollanti. Espanjasta tulee kuningaskunta niin kuin Kreikastakin. Se Konstantin pääsee takaisin omaan maahansa, vaikka siihen menee kyllä aikaa.

V: Nyt ihan muutaman vuoden sisällä keksitään uusia lääkkeitä. Ei niitä voi verrata mihinkään näihin nykyisiin. Parempia ne ovat kuin esimerkiksi penisilliini, vaikka se ja nämä uudet ovatkin ihan erilaisia.

K: Nythän jo tehdään sydänsiirtoja ja tohtori Barnard on saanut paljon seuraajia. Mitä uusia mahdollisuuksia lähivuodet tuovat tullessaan?

V: Niillähän on kai jo nyt Amerikoissa sellaisia elinpankkeja, joista sitten saa joku elävä ihminen uusia ruumiinosia. Nämä pankit lisääntyvät ja niitä tulee joka puolelle. Eihän sitä ihmisessä sentään kaikkia osia voida vaihtaa, mutta kyllä ihan näinä päivinä voidaan jo vaihtaa munuaiset ja maksa ja monta muuta kohtaa niin kuin sydämiäkin. Mutta jos on keuhkotauti, niin silloin ei auta vaihtaminen. Keuhkojen vaihtamisesta ei tule mitään.

K: Yhdysvalloissa ovat jotkut miljonäärit antaneet syväjäädyttää ruumiinsa herätäkseen uuteen elämään ensi vuosituhannella. Onnistuuko tällainen syväjäädytys?

V: Paljonhan ne siitä höpöttävät, mutta eivät ne herää. Se on mahdotonta, koska ne ovat olleet liian Kauan jäätyneinä. Mutta jos muuten puhutaan lääke- tieteestä, niin sillä on vielä edessä paljon kehittymis- mahdollisuuksia. Syöpääkään ei enää sitten tarvitse pelätä. Sitä vastaan keksitään lääke.

K: Piteneekö ihmisten keski-ikä?

V: Ihmisten elinikä kasvaa paljon, koska tänne saadaan uusi aurinko. Se vaikuttaa sitten ikäänkin.

K: Milloin tämä uusi aurinko syntyy?

V: Se aika ei ole enää kaukana. Tarkkaa aikaa minä en osaa laskea, mutta ei se ensi vuosituhannen puolelle kyllä siirry. Se vaikuttaa maapallon elämään suotuisasti, eikä sitten enää ole mikään ihme, vaikka elettäisiinkin kaksisataavuotiaiksi. Eläväthän ne lentävätkin, humanoidit,, useita satoja vuosia. Pelkkä matkakin niillä saattaa kestää pari sataa vuotta, niin kuin minä jo aikaisemmin kerroin. En hän minä sitä ole mitannut, mutta niin ne minulle kertoivat. Minä sanoisin vielä, että nykyisin meillä on niin hyvät lääkkeet, että kyllä ne taudit tappaa, mutta ne tappaa samalla ruumiista kaikki sellaiset bakteerit, joita tarvitaan. kin?

V: Kyllä se liittyy. Ihmiset rakastavat, toisiaan lämpi- mämmin ja puhtaammin. Ei siihen romantiikkaan pitkä aika ole, koska se on jo nyt tulossa.

K: Ketkä tunnetut ihmiset avioituvat lähiaikoina?

V: En minä niistä osaa niin paljon sanoa, koska minä en niitä asioita tavallisesti katsele. Mutta sen minä olen nähnyt, että se Englannin tyttö, Anne, näyttää olevan kovasti menossa Ruotsiin. Siellähän on se niitten ruotsalaisten seuraava kuningas Carl-Gustaf. Niitä vetää yhteen ja kyllä se juttu aika varmalta näyttää. Siitä Charlesista minä en osaa sanoa varmaa, mutta kyllä se jonkun kuninkaallisen nai.

K: Entä muita kuuluisia avioliittoja?

V: Minä kun en katsele niitä. Konstantinista minä kyllä olen jotain nähnyt. Sehän menee takaisin Kreikkaan, mutta sitä ennen se saa lisää lapsia ja ne elävät onnellista perhe-elämää.

Kirjasta: ”Aino Kassinen kertoo” Otava 1972 Helsinki

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.