Newsweek: Kongressiedustajan mukaan UFO-teknologiaa ’takaisinmallinnetaan’ salassa

Haltuun saatua UFO-teknologiaa saatetaan ”takaisinmallintaa tälläkin hetkellä”, mutta me ”emme ymmärrä” miten se toimii, sanoo amerikkalaisedustaja.

Tennesseeläinen kongressiedustaja Tim Burchett sanoi Newsweekille, että häån uskoo, että ”me olemme jossain kohtaa saaneet haltuun aluksen, sekä mahdollisesti olentoja.”

”Mielestäni sitä takaisinmallinnetaan tälläkin hetkellä, mutta me vain emme ymmärrä sitä”, hän jatkaa.

Helmikuun alussa neljä kohdetta ammuttiin alas Pohjois-Amerikassa. Pentagon identifioi ensimmäisen kiinalaiseksi vakoilupalloksi ja ampui sen alas Etelä-Carolinan rannikolla. Kiina oli sanonut sen olleen siviilialus, joka kerää meteorologista dataa.

Puolustusministeriö ei ole vahvistanut jäljelle jääneen kolmen kohteen luonnetta, jota amerikkalaishävittäjät ampuivat ohjuksilla Alaskassa, Kanadassa ja Michiganin Huron-järven yllä.

Tennessee Rep. Tim Burchett
Edustaja Tim Burchett (R-TN) osallistuu  edustajainhuoneen valvtona- ja reformikomitean kokoukseen Rayburn Housen rakennuksessa tammikuun 31. päivä 2023, Washington, D.C.:ssa. Haltuunsaatua UFO-teknologiaa saatetaan ”takaisinmallintaa tälläkin hetkellä”, Burchett kertoi Newsweekille. (kuva: Getty Images/Kevin Dietsch)

 

Helmikuun 14. päivä Valkoinen talo sanoi tiedusteluviranomaisten ”harkitsevan parhaan selityksen olevan se, että nämä saattavat olla kaupallisia tai tutkimuslaitteita ja hyväntahtoisia.” Presidentti Biden lisäsi helmikuun 16. päivä, että ”nämä kolme kohdetta olivat todennäköisimmin yksityisiin yrityksiin, vapaa-aikaan tai tutkimusinstituutioihin liittyviä ilmapalloja, jotka keräsivät säädataa tai tekivät tieteellistä tutkimusta.”

Helmikuun 13. päivä Valkoisen talon lehdistövastaava Karine Jean-Pierre sanoi medialle, että ”ei ole mitään viitteitä avaruusolennoista tai Maan ulkopuolisesta aktiviteetista”, lisäten että hän ”haluaa varmistaa, että amerikkalaiset tietävät tämän.”

Tunnistamattomat kohteet saivat aikaan spekulaatioiden aaltoja siitä mitä UFOt saattaisivat olla, minkälaisia riskejä niistä aiheutuu ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä ei ollut ainoastaan poliittisissa piireissä, vaan myös ohjaaja Steven Spielberg, joka ehdotti kirjoittaja ja juontaja Stephen Colbertille viime viikolla, että ”on matemaattisesti mahdotonta, että me olisimme ainoa älykäs laji kosmoksessa.”

”Mielestäni viime aikoina julki tullut tieto on kiinnostavaa”, Spielberg lisää.

Louisianan senaattori John Kennedy sanoi, viime kuun turvaluokitellun briiffauksen jälkeen, että ”minulle oli selvää, että tämä ei ole mikään tuore ilmiö.”

”Laittakaa ovenne lukkoon tänä iltana,” hän sanoi ympärille kerääntyneille toimittajille.

Kansallisen turvallisuuden neuvoston lehdistöedustaja John Kirby vahvisti helmikuun 13. pi’ävä, että presidentti Biden oli komentanut ”virastojen välisen tiimin” tutkimaan ”laajempaa turvallisuuspoliittista vaikutusta tunnistamattomien lentävien esineiden tunnistamiseen, analysointiin ja luovuttamiseen, jotka saattaisivat uhata joko turvallisuustilannetta tai aiheuttaa turvallisuusriskejä.”

Me todennäköisesti näemme UFO-havaintoraporttien määrän kasvavan tulevaisuudessa, Burchett sanoi Newsweekille. Tammikuun puolivälissä kansallisen tiedustelun johtajan toimisto (DNI) julkaisi raportin UFO-havainnoista.

Vuonna 2022 oli kirjattu yhteensä 510 UFO-havaintoa, ja yhteensä havaintojen määrä oli kasvanut 366:lla aiemmasta raportista. Siihen kuului uudet havainnot sitten aiemman raportin, sekä ne joita ”ei löydetty eikä raportoitu” raportin julkaisuun mennessä.

Hieman yli puolet uusista havainnoista oli ”merkityksettömiä”, mutta jäljelle jääneistä 171:sta havainnosta jotkut ”näyttävät osoittaneen epätavallisia lento-ominaisuuksia tai suorituskykyä ja vaativat lisäanalyysejä”.

Tiedustelusta ja turvallisuudesta vastaava puolustusministeri Ronald Moultrie sanoi 16. joulukuuta 2022, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ei ollut törmännyt mihinkään sellaiseen, ”joka saisi meidät uskomaan, että yksikään näkemämme esine olisi muukalaisperäinen”.

Newsweek on pyytänyt puolustusministeriöltä kommenttia sähköpostitse.

 

Artikkelin julkaissut Newsweek

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.