Avainsana-arkisto: UFO

UFO turvakamerakuvassa Boltonissa

Silminnäkijän kertomaa: Olimme lomalla kaukana kotoa kun havaitsimme UFOn kotimme turvakamerassa.

Huomasimme heti seuraavana aamuna että olimme saaneet tallennetuksi jotain omituista. Me emme löydä ketään tällä hetkellä joka olisi myös nähnyt sen, mutta olemme onnekkaita saadessamme jotain tällaista talteen.

Videolla näkyy nauhoituksen päivämäärä ja aika. Videolla näkyy valo naapurien talon päällä mutta kauempana valo ilmaantuu keskelle ruutua.

Valolla tuntuu olevan perässään häntä. Me luulimme katselevamme meteoria aluksi, mutta tajusimme että se on aika suuri ja se ei tule suoraan taivaalta, joten sen täytyisi olla todella lähellä maapalloa jos se olisi ollut meteori.

Lisäksi valo muuttaa suuntaan, se itseasiassa kääntyy ympäri ja tulee hieman lähemmäksi sen liikkuessa takaisin samaan suuntaan mistä se alunperin tuli.

Valo tulee kuvaan keskeltä ruutua ja liikkuu vasemmalle, sitten sen kääntyy ympäri ja katoaa hieman puun taakse mutta se on silti näkyvissä.

Kun se tulee takaisin se tuntuu olevan lähempänä ja liikkuu oikealle ja samaan suuntaan mistä se tulikin. Se tuntuu liikkuvan jonkin vesialueen yllä kylämme ulkopuolella.

MUFONin tapaus 79014.

 

Valoa säteilevä UFO kuussa

Mystinen UFOn kaltainen esine ilmaantui kuun lähelle lokakuun 4. päivänä emittoiden keltaisen vihreää valoa.

Valokuvaaja Ohion Lorainista ei nähnyt esinettä ottaessaan kuvia kuusta, mutta tarkastaessaan kameraansa ja otettuja kuvia hän havaitsi omituisen ilmiön.

Kirkkaan keltainen/vihreä hehku voi olla UFOn ympärillä olevaa plasmaa joka emittoi valoa suoraan tai heijastaen sen pinnalta UFOn ollessa näkyvillä vain öisin.

MUFONin tapaus 79601.

UFO poliisikopterin lämpökamerassa

Poliisi on hämmentynyt UFOsta joka tallentui helikopterin lämpökameraan sen lentäessä 300 metrin korkeudella Bristolin kanavan yllä.

Näkymätön esin, jota ei paljaalla silmällä nähnyt, tallentui lämpökameraan. Kuvamateriaalin kuvasi Etelä-Walesin poliisihelikopteri syyskuun 16. päivänä 2016.

Poliisi julkaisu kuvamateriaalin Twitter-tililllään NPAS St Athan ja twiittasi ”On vaikeaa arvioida sen kokoa mutta me kuvasimme sitä yli 7 minuuttia — ehdotuksia?”

Poliisi on sulkenut pois vaihtoehdon että esine voisi olla kiinalainen lentävä lamppu tai sääpallo koska lämpö ja liike viittaisi siihen että se lentää tuulta vastaan ja UFOa ei havaittu ilmailulaitoksen tutkassa.

Allaoleva video näyttää UFOn joka poliisikopterista kuvattiin.

 

Musta Ritari kuun edustalla?

Kuvasiko amatööritaivastarkkailija Teksasista Mustan Ritarin satelliitin kuussa?

Kuvaaja kertoo: Otin vain kuvia kuusta. En edes huomannut mitään ennenkuin myöhemmin kuin katselin ottamiani kuvia ja niissä oli esine.

Sitten pari päivää myöhemmin näin esineen jälleen. Se oli liikkunut koska se oli nyt näkyvillä eri paikassa.

Otin kuvia kuusta syyskuun 14. ja 16. päivänä 2016. Molemmissa kuvissa esine on näkyvissä.

Vaikka Mustasta Ritarista on olemassa toisia kuvia, tämä UFO näyttää aika paljon siltä.

Huolimatta siitä että satelliitti on NASAn tiedossa ja identifioima, monet ovat skeptisiä tämän alkuperästä ja tarkoituksesta.

MUFONin tapaus 70493.

Linkit alkuperäisiin kuviin:
https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/79493_submitter_file3__DSCN0831.JPG

https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/79493_submitter_file4__DSCN0840.JPG

UFO ja pieni avaruusolento kansallispuistossa

Silminnäkijän raportti: Me olimme ensimmäisen 15 tai 20 minuuttia ajamassa kohti Joshusa Tree National Parkia kun meille tuli yhtäkkiä tarve pysähtyä.

Aloin kuvata maastoa ja käänsin kameraa oikealle ja pysähdyin. Juuri ennenkuin aloin kääntää kameraa vasemmalle, kun katsoo maahan puun eteen, siinä edustalla näkyy pölypallo tulevan etualalle ennenkuin pieni esine lähtee lentoon ylös ja oikealle.

Esine näyttää projisoituvan yhtäkkiä oikealle ja ylös, kiertäen myötäpäivään, sen kulmat valaistuen. Kun esine pääsee puiden kohdalle se muuttaa muotoaan ja näyttää enemmänkin sylinteriltä.

Silminnäkijä etsi laajalti lintuja jotka voivat lähteä liikkeelle ”niin nopeasti” paikaltaan, eikä hän kyennyt sellaista löytämään.

Jopa muuttohaukat, linnut jotka voivat lentää yli 240 kilometrin tuntivauhdilla, pääsevät sellaisiin nopeuksiin vain sukeltamalla ilmasta. Kun katsoo linnun lähtevän lentämään, näkee sen heiluttavan siipiään ilmaa vastaan, ja se on yleensä paljon hitaampi kuin mitä tämä esine on. Joten se ei todellakaan ole lintu.

Silminnäkijä joka filmasi havainnon vuonna 2011 on erittäin kiinnostunut tietämään mikä esine mahtoi olla, joten hän päätti editoida videota jotta pieni esine näkyisi paremmin videon alussa.

Jos katsot lähempää videon hidasta ostiota, se näyttää siltä kuin pieni olento seisoisi pienen luotaimen edessä, joka tietystikään ei tarkoita sitä että kyseessä olisi pienen avaruusolennon ohjastama alus, mutta ottaen huomioon sen seikan että esine voi lähteä liikkeelle ”niin nopeasti” paikaltaan ja kadota sekunnin murto-osassa.

NASA ei halua sinun näkevän tätä UFOa

Viimeaikaisen livelähetyksen aikana kansainväliseltä avaruusasemalta oli mahdollista havaita tuntematon lentävä esine kamerassa. NASA kuitenkin laittoi lähetyksen poikki nopeasti vaikka esine oli kaukana.

Huolimatta NASAn keskeytyksestä,  Streetcap1:n onnistui saada pari freimiä talteen esineestä joka on kirkkaampi vasemmalta puolelta johtuen auringonvalosta joka heijastuu siitä. Kyseessä ei todellakaan ole linssi-ilmiö tai muukaan luonnonilmiö. Se on avaruusesine jota NASA ei halua sinun näkevän.

Kirja: Kuolemaa ei ole

Mikäli et vielä ole kerennyt lukea Rauni-Leena Luukasen merkkipaaluteosta ”Kuolemaa ei ole”, voit sen nyt tehdä:

http://eksopolitiikka.github.io/wp-content/uploads/2016/09/kuolemaa_ei_ole.pdf

Rauni-Leena syntyi marraskuussa 1939 Pohjois-Karjalan Värtsilässä Valveen perheeseen. Lapsuus ja nuoruus menivät mm. Helsingissä ja vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Jo 6-vuotiaasta lähtien Rauni-Leena oli tiennyt, että hänestä tulee lääkäri ja tämä toteutui vuonna 1967. Ensimmäinen työ löytyi Kittilästä, ja Lappiin hän palasi uransa aikana useamman kerran päätyen Lapin lääninlääkäriksi vuosille 1975-1987. Sen ohella hän keräsi kansainvälistä kokemusta mm. Pakistanissa, Malesiassa ja Indonesiassa.

Rajatiedon ystävien – ja koko kansan – tietoisuuteen Rauni-Leena tuli syksyllä 1982 julkaistun Kuolemaa ei ole –kirjan myötä, joka on edelleen kaikkien aikojen myydyin suomalainen rajatietokirja yli 70 000 suomenkielisellä ja yli 100 000 muunkielisellä kappaleella. Rajatieto oli kiinnostanut häntä 50-luvulta lähtien, mutta bestsellerin kirjoittamiseen johtanut automaattikirjoitus alkoi 1979.

1980-luvun loppu toi Rauni-Leenan elämään suuria muutoksia. Melkein hengen vienyt auto-onnettomuus 1985 lopetti työuran, hän meni naimisiin norjalaisen diplomaatin Sverre Kilden kanssa 1987 ja samoihin aikoihin alkoi hänen uransa Suomen tunnetuimpana – ja ehkä myös kiistellyimpänä – ufologina.

Ufot eivät olleet juurikaan kiinnostaneet Rauni-Leenaa, mutta omakohtaisten kokemusten myötä hän alkoi kiertämään kansainvälisissä ufokonferensseissa, eikä aikaakaan, kun hän jo itse piti luentoja aiheesta. Varsinkin hänen ensimmäinen ufokirjansa – Tähtien lähettiläs vuodelta 1991 – aiheutti mediamylläkän ja teki hänestä koko kansan tunteman ”ufolääkärin”. Ufoaiheiset kirjat eivät kuitenkaan yltäneet samanlaisiin jättipainoksiin kuin Kuolemaa ei ole.

Merkittävä saavutus oli Rauni-Leenan itse kustantama Hanasaaren ufokonferenssi 10. marraskuuta 1996. Tuolloin Suomessa nähtiin kerralla enemmän kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita – mm. Harvardin psykiatrian professori John Mack – kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.

Kuolemaa ei ole.

Lähikontakti Meksikossa lonkeroa pyörittävän UFOn kanssa

Neljä ihmistä todisti omituista UFOa matkatessaan pohjoiseen Mexico Citystä.

Matkustaja oli ensimmäinen joka näki sen ja osoitti tämän aviomiehelleen joka ajoi autoa. Se näytti alkuun helikopterilta, mutta lähemmäksi tultua se muuttui omituisemmaksi.

Aviomies pysäytti auton ja otti yhden kuvan 50mm linssillä. Esine alkoi liikkua poispäin, ja hän vaihtoi 135mm telefoto-linssiin ja otti kaksi muuta kuvaa esineestä.

Esineen raportoitiin pyörittävän ”lonkeroitaan” alaspäin kun se laskeutui. Silminnäkijät sanoivat nähneensä kahden lapsen seisseen sillalla laskeutuneen esineen takana, ja yksi lapsista juoksi paikalle. Tuolloin silminnäkijät lähtivät paikalta.

Tutkija haastatteli näitä neljää ja havaitsi heidän olevan vakavia ihmisiä joita UFO-aiheet eivät mitenkään kiinnosta. Filminegatiivit tutki Roberto Padilla, Meksikon Kodakin erikoispalvelujen päällikkö, ja valokuvattu esine määritettiin todelliseksi ilman todisteita huijauksesta.

Omituinen UFO-havainto on raportoitu marraskuun 3. päivänä 1973.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Massiivinen alus auringon lähellä ampuu valonsäteen kohti pienempää kappaletta

UFOja on raportoitu lentävän useita auringon lähellä, ja vaikka uskotaan että NASA ja USA:n hallitus ovat tietoisia näistä avaruusolentojen aluksista jotka sen ympärillä pyörivät, he silti eivät suostu myöntämään tätä seikkaa.

Viimeisin SOHO Lasco C3 -satelliitin ottama kuva on syyskuun 21. päivältä 2016 jossa näkyy avaruusolentojen alus. Kuva tarjoaa niin paljon yksityiskohtia esineestä että auringonpurkaus tai muu luonnollinen avaruuskappale voidaan jättää pois laskuista.

Myunhauzen74, joka julkaisi videon missä esine selkeästi näkyy, ihmettelee onko käynnissä avaruussota. Tuntuu siltä kuin massiivinen alus ampuisi valonsäteellä pienempää esinettä.

Astronautti tallensi mystisen esineen avaruuskävelyvideolle

Kansainvälisen avaruusaseman astronautit ovat väitteen mukaan olleet lähikontaktissa ei yhden, eikä edes kahden vaan kolmen UFOn ohilennon kanssa avaruuskävelyn aikana. 30-minuuttinen kuvamateriaali on otettu livelähetyksestä ja niissä näkyy vilaus kolmesta esineestä jotka ihmetyttivät astronautteja.

Video kuvattiin kun kaksi astronauttia työskenteli avaruusaseman ulkopuolella. Klippi on ilmaantunut avaruusolentoja ja salaliittoja käsittelevile sivuille jotka väittävät esineiden olevan peräisin ulkoavaruudesta.

Esineet näyttivät myös panikoivan kaikenlaisista äkkinäisistä liikkeistä ja luikkivat karkuun tehden jyrkän 135 asteen käännöksen. Tuntui kuin ne oltaisiin saatu kiinni yllättävällä tavalla ja ne pikaisesti katosivat välttääkseen paljastumasta.

UFOja vai avaruusromua?

Expressin mukaan skeptikot väittävät, että esineet eivät ole muuta kuin avaruusromua joka kelluu avaruudessa. Väitetty ”ohilento” esineiltä ei ole muuta kuin auringonsäteiden heijastusta.

Toiset näyttivät mehiläisen kokoisilta ja niiden siksak-liikkeet tuntuvat liian kontrolloiduilta jotta niitä voitaisiin pitää lentävänä romuna. Sellaiset liikkeet eivät ole mahdollisia kontrolloimattomille esineille. Waringin mukaan tämä on evidenssiä avaruuden ulkopuolisesta elämästä.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity